Kännikkä
Tänään ajattelin kertoa viehättävän tarinan kanadalaisten kännykkäkulttuurista. Meillä suomalaisilla kun kännykkä on vähän niinkuin oikea käsi - on vähän vajaa olo, jos on luuri jäänyt epähuomiossa esimerkiks himbeen. Paperisten metrolippujen maassa on myös tuo kannettavien luurien käyttö aavistuksen Suomea jäljessä; eikä edes olla ainoita eurooppalaisia, jotka on näihin systeemeihin hajonnut.
Hypoteesi:
Ei vaan toimi.
Perusolettamukset, faktat:
Ensinnäkin täällähän lähes kaikki liittymät myydään puhelimen kanssa, ei siis SIM -kortteja tai mitään muutakaan näppärää tapaa saada vanhat numerot uuteen puhelimeen, jos esim. kerran kymmeneen vuoteen haluaa luuriaan vaihtaa. Luurit myydään yleensä kolmen vuoden sopimuksella ko. liittymäfirman kanssa ja puheluista joutuu ihan normisti maksamaan siihen päälle vielä.
Toiseksi, täällä maksetaan airtimestä. Eli ei riitä, että maksetaan soitettaessa, mutta myös puhelimeen vastaavan täytyy maksaa samoista minuuteista oman operaattorin taksan mukaan. Kanadassa puhutaan siis kännykkään "Aha-mo. Mitä asiaa? Joo, joo, joo, ok. Oliko muuta? Mo" vrt. Suomi "No mooooooooooooooi". Varsinkin prepaideja käytettäessä joutuu olemaan aika skarppina vastattujenkin puheluiden suhteen, ettei puheaika lurahda ihan sormista.
Kolmanneksi, lankaliittymät on näille äärimmäisen rakkaita. Koska puhelut on ilmaisia niistä paikallisnumeroihin (myös kännykkänumerot on ihan samanlaisia ku lankanumerot, eikä niistä pysty kertomaan mikä o kännykkä ja minkä fixed line numero), nämä lörpöttelevät sitten kotosalla. Käyhän se ihan hyvin Skypelläkin ja halpaa on ku saippua. Yleisiä puhelimia on kans jokanurkalla, koska niistä saa 25 sentillä soittaa ja puhuu niin kauan kuin juttua irtoaa.
Tulos:
Paikallisen SIM-kortin hankkinen on kallista sekä vaikeaa. Vain kaks operaattoria myy edes SIM-kortteja ja vaihtoehdot oli käytännössä maksaa paljon tai maksaa vieläkin enemmän. Pelkkä uus kortti makso 30$!!!111 (toinen firma ois ottanu viel "kortin aktivointimaksun" 30 $ lisää. Siihen päälle sitten prepaid, jossa joutuu tottakai maksamaan airtimeä ja muutenkin hinnakkaat puhelut. Näissä prepaideissa on myös voimassaoloaika, joko 30 tai 60 päivää. Se mitä jää yli, on henkilökohtainen voivoi ja iso kyynel.
Mut ei auta itku markkinoilla, kun pakko o puhelin saada eloon. Tässä on muutamana päivänä nähty niin esimerkillisiä tapauksia, jotka ois voitu ratkoa kännykällä, mut kun ei oo, ni sit harhaillaan pitkin ja poikin katuja ja ollaan myöhässä ja hukassa ja ties mitä. Montrealin ulkopuolella puhelumaksut vielä nousee, koska ei olla enää "urban zonella". Ja kovin kauas ei tartte mennä enneku kuuluvuus loppuu kokonaan. Jenkeissähän tämä ei tietenkään toimi. Eli toisin sanoen, kun lähdetään matkustelemaan, on vaan parempi vaihtaa Kolumbuksen SIM puhelimeen, jotta se edes toimii.
Johtopäätös:
Ei näin.
posted by Satu @ 7:13 PM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home