Sunday, December 24, 2006

Je me souviens, Montréal!

(Mun Raksut <3> Anna, miä, Pia, Johannes, Miia, Michael, Liisa)

(Guilles Villeneuve F1 rata ja Montréal taustalla)

(Casino) (Ilê Sainte-Helene)

(Maison de ville)

Now it's all good. Tavarat tuli hämmästyttävän nopeesti jo 22. päivä illalla, joten ei menny koko joulua yksillä vaatteilla eikä tarttenu antaa ees lunta lahjaks. Jet lagia nukkunu täs pois ja nyt rupee kuuppakin jo toimimaan jo suht järjellisesti. Jaksaa jo naurattaa toi Lontoo episodi, et miten mulle voi oikeesti käydä noin molemmilla lenno
illa?! Ensin menin Montréaliin just terrorihässäköitten aikaan ja nyt sain sumua niskaan. Taitaa olla vaan jonku vinkki, et mun ois parempi vaan kävellä. Pyöräilykin vielä tod.näk. menettelee.

(Heathrow 21.12., klo 7:00)

Hommat alkoi mennä puihin jo Montun kentällä. Ekalla tiskillä mamma väitti kivenkovaan, et mullon maksuja, koska olin vaihtanu lennon päivämäärää ja mä väitin takasin, et eipäs ole, koska oon vaihtanu päivää lennonperuuntumisen takia jo elokuussa. Sitten mamma otti silmän käteen ja totesi, et oho, niimpä onkin - EI SIT MITÄÄ! Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti lähtee Montréalista vasta 24.12. ja olla Suomessa 25.12. Elokuussa sitten huomasin, et jatkolento olikin peruttu ja mut siirretty 26.12. aamulennolle. Soitin sitten BA:lle, et ehkä en oo joulua viettämässä Heathrow'lla ja siirsin lennot 20.12. ihan just in case "jotain tulee vielä". Ei ollu niin kaukaa haettua tuokaan siirto :S

Sit olin selvittäny lippuhässäkät ja menin uudestaan fast bag droppiin. Eka laukku meni nätisti, mut tokan kohdalla lisää kitinää "Siin o 800 grammaa ylipainoo. Laukkua ei hyväksytä koneeseen enneku se o alle 32 kg, joten sun pitää ottaa sielt jotain pois!" Tässä vaiheessa mullon silmät ihan lautasina, että ootko tosissas, kokonaista 80
0g. Varsinkin ku Hanna oli tuossa muutamaa päivää aikaisemmin kertont joustavasta saksalaisesta henkilökunnasta, kun 38kg:n laukku oli saanu vaan heavy -tarran ja pistetty koneeseen ilman kitinöitä tai lisämaksuja, vaikka painorajoitus jotain tyyliin 29kg. Eihän siinä sitten, keskellä lähtöaulaa check-innissä purkamaan laukkua muutaman topin verran, et saa 800g pois. Parasta hommaa ikinä, varsinkin sillon ku laukku on taisteltu kiinni eikä sen lähellä oo saanu ees hengittää, ettei se levähdä niille sijoilleen.

Täti sit kysy viel, et haluutko nää laukut Helsinkiin vai Lontooseen, et jos lento o peruttu, ni joudut ne kuitenkin hakee baggage claimista. Ei ollu intressejä juoksennellä laukkujen perässä, kun siinä vaiheessa BA00794 ei ollu viel peruutettujen listalla, joten halusin ne Helsinkiin jokatapauksessa. Tässä vaiheessa olin sentään jo saanut laukut pois käsistä ja liput käteen, joten tilanne näytti viel valoisalta. Kone lähti täysin ajoissa Mo
ntréalista ja oli myös ajoissa perillä. Lontoon uudet käsimatkatavara säädökset ovat myös hyvin pitkälti kakkosesta, koska vain yksi käsimatkava oli sallittu turvatarkastuksen läpi ja koska mulla oli läppärilaukku, siinä menikin jo laukkukiintiö täyteen. Käsilaukku piti tunkemalla tunkee läppärilaukun sisään, ettei tarvinnut sitäkin jättää kentällle. Kipitin sitten suorinta tietä lähtöterminaaliin, missä ilokseni havaitsin "BA00794 Helsinki Cancelled" *!uhgw?)!(/#=!!!! *pääkalloja tähän, muutama salama, kolme pyörremyrskyä*

Sit vaan jonottamaan muiden kanssa asiakaspalvelutiskille. Oli meinaa jonninmoinen jono siinä, että en tainnut olla ainut kuka sai hyviä uutisia. Taululla oli yks Finnairin lento Helsinkiin, jonka piti lähtee tuntia aikasemmin ku mun perutun lennon ja tätikin sano, et AY-lennot pyritään lentämään, eikä tota varmaan peruta. Siihen ei kuitenkaan ollu enää lippuja jäljellä, joten ainut mihin se pysty repeemään oli tarjoo standby -lippua ja koodata mun laukut menemään Helsinkiin jollain koneella. Niitä ei tarvinnnu siis hakee eikä mitään, mut tätikin varotteli, et aika epätodennäköistä, että ne ehtis koneeseen, kun standbylippu ja ei osaa viel itekkään sanoo mihin koneeseen sitä nyt pääsee.

Siinähän sitä sit istuskeltiin pisu sukassa venaamassa, kun lento oli myöhässä kahdella tunnilla jo valmiiks. Sit pikapikaa portille lipun kans jänskäämään, et riittääkö vai eikö riitä. Siinä vaiheessa olin jo luopunu uskosta, kun kaikki muukin oli
menny sen verran perseelleen ja suunnittelin jo kuinka vietän loppupäivän seikkaillen lentokentällä. Illalla oli kuulemma viel kaksi lentoa, joihin vois koettaa, jos nyt ei nappais. Kolmannessa lipussa olikin yllättäe mun nimi ja hyvä, etten revenny parkumaan. Standbylipulla oli ainakin 15 ihmistä ja kaikki ei kyl päässy koneeseen asti, vaik jumpseatit ja kaikki oli buukattu täyteen.

Vaikeudet jatkukoon. Lennonjohto oli peruuttanu kaikki lähtöluvat jonkun teknisen luvan takia, eikä siis mitkään koneet saanu nousta. Siinähän sitä sit istus
keltiin reilun tunnin verran venaamassa vikojen fiksaantumista, mutta siin vaiheessa ei paljoa tuntunut. Tuttu suomalaisten enkkuaksentti paisto niin komeesti lentoemäntien englannista läpi ja sai viel päivän iltapäivälehdet & hesarin luettavaks. Aika kotoisaa ja pääasia oli, et siinä vaiheessa ties pääsevänsä kotio ihan just, vaikkakin mutkien kautta ja myöhästellen. Saatiin nousulupa, mut niin oli saanu noin kolme triljonaa muutakin konetta. Koneet sitten hengaili pitkässä letkassa yhtä kiitorataa kohti ja siinä venattiin sitten toinen tunti lisää. Mut finally, take-off ja Suomeen.

Kentällä tiesin jo etukäteen, et kamoja o varmaan turha odottaa, mutta pakkohan se oli kuitenkin mennä tarkastamaan, et josko sittenkin. Eipä kuitenkaan, enkä ollut edes ainut, kun kuunteli mitä muilla oli tuloselvityksessä asiaa "Laukut jäi Lontooseen "Lontoon lennolta ei tullu laukkua" jne. Siinä vaiheessa oli miltei jopa onnellinen, ettei ollut 50 kiloo tavaraa roudattavana, ku väsytti ja nälätti ja unetti ja vitutti. Tässä vaiheessa matkaa oli tehty Montréalin aikaa 16:30 - Suomen aikaa 20:00, joten kaksky
t tuntia säätämistä ja pari tuntia unta. Tuntu ihan hyvältä olla Suomes.

Tavarat tuli perästä toissapäivän iltana, joten nopeesta toiminnasta ehdottomasti propsit - Vaikka kamat piti saada Mikkeliin Espoon sijasta, kun tultiin tänne maalle (:D) joulun takia. Lontoon päässä lupailivat aikaisintaan neljää päivää, mutta mun tapauksessa se oli vaan vuorokausi. 22.12. iltapäivällä oli kamat tullu Suomeen, viideltä rahtiautoon ja 23:00 ne oli mulla. Oikeestaan ihan hyväkin, ettei niitä tarvinnut tuohon pi
eneen Puntoon änkeä tai roudailla, kun suoraan kotiovelle sai. Ainut, mikä aiheutti jännitysmomenttia oli kännykän akun loppuminen, koska laturi oli matkalaukuissa eikä kellään muulla tietysti Samsungia. Right on time, koska ei ehtiny loppuu ennenkun olin onnellisesti yhdistetty romujeni kanssa.

"No, miltä nyt tuntuu?"

Hölmöltä. Tuntuu ihan siltä, ettei ois mihinkään lähtenykkä
än, kun tässähän mä istuin viel elokuussa hakemassa vimosia kamoja. Mut silti on tsiljoonaa kokemusta rikkaampi. Päivääkään en oo kyl katunu sitä, et lähdin Montréaliin ja varmasti oli paras mahdollinen vaihtoehto. Ihan mielettömiä ihmisiä, järjettömän hauskoja roadtrippejä, loistavia bileitä, ihana kaupunki... mitä täs vois valittaa? No okei, québécoise:n kanssa meni joskus hermot, kun sillonku yritti ranskaks asioida ja alkuasukkaat hokasivat sun vieraan aksentin, ne vaihto suoraan englantiin tai ei ees yrittäny ymmärtää, mitä koitti sanoo. Ei mun ranska niin perseestä ole, ettenkö osais subia tilata ranskaks?!

Ja toinen oli se, et joillain oli ihan järkyttävän huono englanninkielen taito. Joo, varmasti kieli on niille tosi tärkee ja näin, mutta mitenhän nää vesselit meinaa loppuelämässään pärjää, jos kelailee matkustaa tai tehdä businessta muuallkin ku ranskassa ja jossain afrikan maissa? Hauskaa oli kyl, ku mun kampaaja ei osannu englantia ja oikeesti ehk mun ikänen muija. Siinähän sitä sit oli koko salonki vuorovedoin tulkkaamassa sille, et mitä pitäis tehdä. Pikkusen jännitysmomenttia kampaajaretkeenkin, kun ei ihan itsestäänselvyys oo sekään mitä päästä tulee. Mut hyvä tuli, vaikkei yhteistä kieltä juuri löytynykkää :D

Eli ranskaa ei juuri tullu reenattua muuten, kuin lukemalla. Puhumine
n ei juuri parantunu, mut kuullun ja lukemisen ymmärtäminen kylläkin, ettei ihan reisille menny toikaan reissu. Toisaalta, mä kyl tiesin jo etukäteen, et jos oikeesti haluaa ranskaa opetella, se o paree sit ihan suosiolla mennä Ranskaan, koska ei suomenruotsikaan oo sama asia kuin riikinruotsi. Jopa ranskalaisilla oli välillä vaikeuksia tajuta, mitä paikalliset niille mongersi, koska kieli on vaan niin erilaista. Erilainen tapa ääntää (äänteitä jätetään pois ja lyhennellään sanoja) ja erilaiset sanat (tabarnacccc!).

Montréal ois sellanen paikka, jossa vois kuvitella kans asuvansa. Sellain "ihmisen kokonen kaupunki", vähän niinku Boston. Eihän sitä ikinä tiedä mihin elämä vie, mutta ainakin muutaman vuoden päästä ois ihan kiva käydä heittämässä pien parin viikon turistikeikka Monttuun ja fiilistellä miten helmi kaupunki se itseasiassa olikin. Ei tullu vajaan 5kk:n aikana yhtään sellasta päivää, että ois halunnu lähtee Suomeen. Siel kuitenkin tunti olonsa niin kotoisaks, kun hurjan eurooppalainen mesta ja ihmiset kamalan ystävällisiä. Je me souviens, Montréal!

Ehkä loppusilaukseks kiitos kaikille ihmisille. Niin niille, jotka on jaksanu blogia lukee (nyt on vimonen sauma paljastaa itsenne ja jättää pienenpieni merkintä tuonne vieraskirjaan *vink*) ja ennenkaikkee kaikille niille, jotka on ollu osallisina tän blogin tapahtumiin. Kiitos erityisesti meidän suomiposselle ja kaikille niille hulvattomille roadtripeille ja ihan älyttömille reissuille mitä ehdittiin heittää. Anna, OUKKIDOUKKI! Kiitos kaikille uusille kavereille, tullaan näkemään ennemmin tai myöhemmin. Helsingin sisällä on helppo pitää yhteyksiä, mut jengi on lupautunu tulemaan tsekkaamaan Suomen mahdollisesti jo ens kesänä, joten rock on!


CHEERS MATES! Pidetään yhteyksiä ja palaillaan astiastolle :)

Thursday, December 21, 2006

Heathrow, hiphip!

20 tuntia matkustusta takana. Tuloksena peruttu lento, standbypaikka ja kamat jossain Lontoossa. GG.

En tiä millon ne kamat löytyy sieltä, ku taitaa olla muutamat muutkin laukut tällä hetkellä siellä jumissa.

Wednesday, December 20, 2006

I guess this is it then.

Viimeisiä tunteja viedään Montréalissa. Tosi sekavat fiilikset taas, kun ei haluis lähtee mut toisaalta haluu päästä Suomeen moikkaamaan rakkaita ihmisiä. Ei mul oo yhtään sellain fiuwis, et oisin mihinkään lähdössä, mut ehkä se iskee siinä vaiheessa, kun istun koneessa. Näin tuossa pikaisesti Annaa ja oli ihan megahaikeeta sanoo sillekkin heikat, vaikka ihan saleen nähdään Suomessa. Se on aina vaikeeta lähtee ensimmäisten joukossa, kun on vielä niin monta kenelle pitää sanoo heiheit.

Jotta elämä ei olisi kuitenkaan liian helppoa, Lontoon Heathrow'lla on näköjään aina jotain kivaa varattuna mulle. Elokuussa oli pomminpelkoiset lentokentät kieltäneet kaiken käsimatkatavaran ja nytkun siitä ollaan päästy, sielläpä on sellanen tukeva hernerokkasumu odottamassa. Kotimaan lennot on totaalisesti peruttu ja ulkomaan lennot laskeutuu/lähtee 2-4 tuntia myöhässä. Suomessa oon siis ehkä joskus illalla, toivotaan parasta.

Kuvamateriaalia ei oo nyt tarjota eilisistä crazy ass -pippaloista, koska oon pakanu jo kaikki piuhat sun muut. Mutta jos mä viel yhen postauksen tänne Suomesta teen, niin siihen vaikka sitten lopputunnelmat kuvin.

Palaillaan :]

Tuesday, December 19, 2006

Sähläys jatkuu

Tänään pitäisi sitten koittaa tunkee laukut lähtövalmiiks ja siin on tod.näk. ihan riittosasti urakkaa jo mulle. Ei auttanu huokailut, eikä kamaa hävinny mihkään, ni pitää alottaa kaikkien rakastama pakkaan-puran-pakkaan -ajanviihde. Aamun käytin siivoamalla kylppäriä ja tää saa kyl oikeesti olla vimonen kerta, ku asun jossain tyttösolussa. Palaa meinaan hermot ton hiustenmäärän kanssa ja etenkin siihen, ku tolla saapasmaan asukilla on tapana jättää ne karvansa ihan mihin vaan. Tosi kiva, ku vessan lavuaarikin on tukossa, kun kaveri aina vähän föönailee siin peilin edes ja jättää toki haituvansa juurikin siihen lavuaariin.

Tosiaan, ranskakekkerit kesti tonne kolmeen asti yöllä ja kyllä nauratti herätä seiskalta tenttiin. Harmi, et kellää muulla ei oo enää tenttejä jäljellä, ni en voi soittaa torvea tai jotain muuta yhtä fiksua muutaman tunnin ajan öiseen aikaan. Mutta eipä hätiä, ihan hyvin se tentti kai sit loppupeleissä meni, kun sillä luennoitsijalla on tapana sanoo ne kysymykset etukäteen :D Kaks viidestä kysymyksestä oli sellasia, mihin olin etukäteen jo valmistellut vastauksen, ni eipähän tullu ihan puskista.

Ja täällä sataa lunta! Whiiii, mistäs saatais Suomeen vähäisen?! Kaks päivää pitäis tupsutella lunta, joten käykö jos tuon jokaiselle tuliaisiks matkalaukullisen lunta? Ai ei, no ei sit. Tänää olin funannu käydä kattomassa tota näitten F1-rataa (Guilles Villeneuve), mut en tiä näkyykö siitä mitään, kun on snögöä jokapaikassa. Noh, kattelee nyt mitä täs keksii. Kuitenkin koko päivä aikaa ja ensimmäinen urakka on toi KELEEEEN pakkaus. Harjoitukset jatkuu, heikka.

Sunday, December 17, 2006

Lähtöfiiliksiä

(Äijät vetää poutinee)

Tänään oli sit ekan kerran ihan oikeita lähtöfiilareita: mä oon aikuisten oikeesti menossa kotiin ylihuomenna. Vitsit vähissä jopa mulla tässä tilanteessa :D Toisaalta kiva mennä Suomeen, kun näkee kaikkia rakkaita - toisaalta taas tää elämä täällä on ollu sellasta hattaraa, et haluis vaan jäädä ja jatkaa. Ei oo hirveesti tarvinnu koulun eteen hikoilla (ellei ole tanskalainen) ja tää kaupunki on vaan ollut jotain niin mahtavaa, että iso sydän tähän <3

Aloitin tuossa kokeisiinlukuvimmoissani pakkausoperaationkin ja ensimmäiset realiteetit pamahti naamalle. Miten ihmeessä mä saan kaiken tän kaman roudattua pois?! Meinaan ensimmäinen matkalaukku on jo täynnä ja siin o ainoostaan tuliaisii, joululahjoja ja kamaa, jota oon ostanu täältä. Minähän en toki yhtään vaatetta ole ostanut *köh* eikä suinkaan kolme kappaletta talvitakkeja ole tulossa takaisin. Tuijottelen vaan jäljellä olevaa tavaranpaljoutta ja huokailen syvään: jos ne vaikka kutistuis, ku tarpeeks toivois.

Onni onnettomuudessa on toki se, että onneks tulin tänne vaan yhdellä matkalaukulla (hyvin isolla tosin, mutta 28kg o aika vähän, kun sillon oli läppärikin ruumaan menevissä laukussa). Eli mul on vielä toivoo, koska Kaius sai mukaansa pikkuisen repullisen jo kenkiä ja sen sellaista. Tiukkaa se silti tekee, eikä yhtään ekstrakiinalaistakaan saa enää messiin. Saleen tääkin homma päätyy siihen, että istun koneessa tsiljoonan vaatekerroksen kanssa "kaks talvitakkii on oikeesti ihan jees, kun ulkona on viis astetta lämmintä!"

Nyt just meni hermo kameran kanssa. Olin ottanu sellanen tosi fantsun ja taiteellisen yökuvan tuosta kaupungintalosta jouluvalaistuksesta, mutta eipä toi paskuuuuuus kuvaohjelma sit sitä ollu siirtäny koneelle. Iso kysymys kuuluukin, että miiiiiiiiiksi olen sitten poistanut kaikki kuvat kamerasta. AARRRGHHH.

Ja keksin just yhden hyvän puolen Suomeen tulemisesta lisää: loppuu tuo saksan ja ranskan molotus! Lue tässä sitten (no, ei sillä, että juuri nyt opiskelisin muutenkaan, mutta periaatteessa voisin opiskella), kun patongit ja lasagnet kiljuu ruokahuonees ja saksan sulosävelillä hörpötetään seinän takana. Ei oo juuri nyt kovin helppoa tämä elämä :D

Palaan avautumisastiastolle heti, kun keksin lisää nurisemisen aihetta. Seuraavaksi esitän reipasta opiskelijaa ja otan jopa muistiinpanoni esiin kurssilta.

Wednesday, December 13, 2006

Week to go :OOOOO

(Tän talon pihalla oli se puhallettu joulu-ukki, mut se o lähteny jo näköjää ajelulle ja mä en ees nähny :<)

Sitten taas tämän iltaisen himmeän tarinatuokion aika. Mikähän siinä on, että tarvitsee aina puoliltä öin tarttua blogiin kiinni, kun sen sijaan vois olla tyhmä vaan keskenään? Anyway, tänää mä oon ollu ihan :'(((((((( BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Emmä haluu Suomeen! Suurinpiirtein jokainen kukkaruukku on ollu byää ja risu on ollu byää ja tiskit keittiös byää ja ties mitä. On vaan niin himafiilis, et vaikee edes ajatella Suomeen takasin menemistä, kun kaikki on siellä niin pientä ja tylsää ja... suomenkielistä. Mä vakaasti uskon, et tää kaikki o oikeesti ton suklaakalenterin vika. Ku siitä vaan noita luukkuja aukeilee, vaikka vastahan mä ekan söin. Muita en oo siis missään nimessä syöny, pois se minusta :D

Josta tulikin mieleeni, et ehk eka vuos elämässä kun oon ollu "aikuinen" enkä oo syöny etukäteen luukkuja. Johtuu ehkä osittain jo siitä, että joudun 20. päivä syömään joka tapauksessa kymmenen luukkua, ni asia on jotenkin tosi paljon helpompi sisäistää. Mut helppoo tästä ei saa tällä hetkellä -tällä mielenlaadulla- tekemälläkään. Onneks o sentää joulu ja näkee kaikkii ihanii ihmisiä ja joulufiuwista ja ties mitä <3> (Yksille läksin! 6.95 CAD tollasesta saavista mansikka-mango margaritaa.. yummm!)

Nojoo, tänään tosiaan rakastuin tähän kaupunkiin taas uudelleen. Menin vähä shoppailemaan ja kertokaapas mulle viksut ihmiset, et mistä mä saan Stadista 52 dollarilla (n. 35e) farkut + 2 paitaa + 2 korvikset + kaulakorun?! Noni, EN MISTÄÄN NIIN. Eli taijampa jäädä tänne :>> Sit mulla menikin joku trijoona tuntia siin yhessä keikassa, ku nii fiiliksis vetelin tuolla pitkin poikin. Ja en ois millää halunu tulla kämpille takas, mut niinku sananlaskuki sanoo "kyllä routa porsaan kotiin ajaa". Tämä pikkupossu tuli sit kämpille safkailee ja päätti antaa Visalle pienen lepohetken.


Iltaohjelmassa olikin tutustuminen meksikolaishenkiseen ravitsemusliikkeeseen. Kiskastiin fajitakset iltanälkään ja kävipä sillain hassusti, että viereisessä pöydässä jollain mammalla oli synttärit ja sit nää tarjoilijapojat ampas siihen hassun lierihatun kanssa kakku kourassa laulamaan synttärilaulua. Mamma oli ihan vaikeena siinä ja alko suurinpiirtein parkua, kun tuli niin puskista koko show. Sit meiä tarjoilija tuli kyselemään, et oliks meil jollain synttäri, ku tultii nii sankoin joukoin, ni tottakai on! Seuraava kysymys oli, et no kenellä ja sit me oltiin vähä "ööööööö..." ja keksittiin sitten osotella Miiaa, ku sen idea oli lähtee safkaamaan. 18-vuotissynttärit on, joo!

("Synttärisankari")

Eka kelailtii, et ne otti sen ihan läppänä kans, mut sitku rupes vilisemään sombreroja, ni pääteltiin niiden ottaneen sen ihan vakavasti. Miian tehtävä oli näytellä aidosti hämmästynyttä, kun tarjoilija lauma viritteli laulua "Happy birthday to you, happy birthday to you, happy birthday dear CUSTOMER, happy birthday to you!". Siitä pamahti hattu päähän ja kakku kynttilöineen naaman eteen. Free of charge luonnollisesti. Ni kyllähän meille ilmainen jälkiruoka kelpaa ja pistettiin synttärisankarin eväs kiertämään. Että näin tänään, synttäritkin tuli vietettyä ja ihan yllättäen.


Ainijoo, unohtu tuosta Ottawa tarinasta sellanen hauska kommellus, ku oltiin ajelemassa Kingstonia kohti, ni meiä AUTO soitti hätäpuhelun. Takapenkki veti unta nassukkaa, et ne ei tajunnu mitään ja mäkin jotain horrostin siinä, kunnes yhtäkkii musiikki katoo ja auton kajareista alkaa kuuluu puhelimen hälyytysääni. Sit sieltä vastaa joku pirteä toimisto-Ritva "Emergency center, how can I help you?". Siinon vähän sillain, et mitä täällä tapahtuu ja Ilkka sitten vastaa Ritvalle, että "ei hätää, painoin vaan nappia vahingossa. heippa". Auton peilissä oli sellain nappi, jota painamalla siis saa yhteyden hätäkeskukseen. Onko vähän jenkkiä?

Noniin, nyt lähden BYÄÄÄÄ tonne sänkyyn.

6 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ :SS

Saturday, December 09, 2006

Ottawa & Kingston

(Ihan täysillä järjillä oltiin messis, ok?)

(Unenpuutos aiheuttaa mm. näin hyviä kuvia. Ettäs tiedätte lapset. Peace Towerista saa ainakin valkoisia naamoja.)

Polkaistiin sitten vimonen roadtrip käyntiin tutulla koostumuksella: miä, Anna, Ile, Miia & Janina. Halpamatkat RY:n kohteena oli tällä kertaa tutustua jäätävän Ottawan nähtävyyksiin sekä käydä kääntymässä henkevässä Kingstonin kaupungissa. Kulkupelinä toimi suoraan pakasta vedetty Pontiac (thanks Viaroute, ei ois tarvinnu) ja jutut tottakai koko matkan yhtä väsyneitä kun aina ennenkin (jopa niin väsyneitä, että takapenkki nukkui ainakun silmä vältti :D). Matkaan startattiin nohevasti klo 7:40 sharp ja jos edellinen yö käytetty international economic environment -kurssin esseiden tekemiseen, niin kyllä ainakin omalla kohdalla nauratti herätä kuuden jälkeen.

(Parlamettirakennuksista yks. Ei mitään hajuu onko niillä jotain eroo)

Wikipedia osasi kertoa, että Ottawa on maailman 3. kylmin pääkaupunki tammikuun lämpötilojen perusteella heti Mongolian ja Kazakstanin jälkeen ja tän joutuu kyllä allekirjoittamaan jo erään joulukuisen päivän perusteella. Tuuli niin että tukka meinas lähtee päästä ja pakkasta oli joku triljoona astetta. Vaikkakin päivä oli aivan mielettömän kaunis, arska mollotteli kirkkaalta taivaalta ja pilviäkin sai ihan etsimällä etsiä. Ikirouta iski päälle heti, kun noustiin parkkihallista ihmisten ilmoille, joten askel oli varsin reipas koko päivän ajan, kun oltiin ulkoilmassa. Todennäköisesti paikalliset alkuasukkaatkin oli jääny kotiin värjöttelemään, koska missään ei ollu ketään?! Ihanku joku aavekaupunki, vaik asukkaitakin pitäis olla jotain 335 000 itse kaupungin alueella.

(Sweet rideeeee! & semityhjä parkkihalli)

Kävipäs meille taas hassu kommellus parkkihallissa, kun seilattiin kahdessa kerroksessa ja ihmeteltiin, et persikka sentään, kun ei oo paikkoja. Oltiin jo tunkemassa autoo niin maailman pienimpään rakoseen (ja tollain jenkkiauto ei tosiaan oo näppärimmästä tai edes pienimmästä päästä), kunnes kelattiin, et ei taida kehtaa smooth ridee naarmutella ihan vaan sen takia, et mahtuu-eimahu-mahtuu-eimahu. Sit funattiin, et no vedetään sit invapaikalle, ku kerta maksettu toi 13 dollaria parkista, kunnes havaittiin et parkkitalossa oli vielä kolmas kerros! Ei vissiin oltu ainoita, jotka sitä ei ollu löytäny, ku se kerros oli miltei ihan tyhjä :D Parasta ois kyl ollu, jos ois menty sanomaan, et laitettiin auto invapaikalle, ku ei täs hallissa ollu yhtään tyhjää ja sit se setä kopilla ois saleen kattonu meitä ku jotain vajukkien kevätretkeläisiä, et halli semityhjä ja ei löydy tyhjää paikkaa?!

(Taidefotoo, juunou)

Käytiin sit ihan Parliament Housen sisällä asti ja siellä meille vast kerrottiin, et voidaan mennä kattomaan hallituksen istuntoo. Olikin ihan mielenkiintoinen kokemus kyl, kun jengi möykkää ja on ihan fiiliksis siel ja tappelee keskenään. Suomen politiikka pikkusen tylsää kyl tuohon verrattuna :> Edustajat istu siellä tosiaan vastakkain (hallitus vs. oppositio) ja keskellä oli tuomarikaavut päällä jotain dudeja, Mr. Speakeriks ainakin piti yhtä setää sanoo puhuessa. Joku ministeri sano jotain, ni sen puolen tyypit sit puheenvuoron jälkeen nousee ylös ja taputtaa ja hurraa ja ties mitä ja sama toisen puolen kans.

Kuvia ei kyseisestä sessarista oo, ku sinne ei saanu viiä kameroita eikä mitään ja kahdesta turvatarkastuksestakin piti kävellä läpi enneku päästiin saliin asti. Jotkut edustajat puhu siel luonnollisesti ranskaa ja se kun ei oo aina se meiän vahvin kieli, ni saattaa pikkusen mennä puheesta ohi. Ollaan kuitenkin opittu pari tosi tärkeetä sanaa, niinku esim. poulet, maison, fromage, tabarnac etc. Tilanne oli ihan ku jostain KFC:n mainoksesta: ensin hirveetä selitystä, sitten Anna sanoo "poulet" ja kaikki nousee ylös ja taputtaa ja hurraa niin täpäreis. Ei toki kommentoinnin takia tullu aploodeja, vaan taas jonkun puheenvuoron innottamana, mut tilanteessa oli niin levottoman paljon taas absurdia komiikkaa mukana, kun ajoitus oli ihan putkeen.

(Vähän tilannekuvaa kaduilta, hiljasta on :D)

(Kaikissa joulukuusissa piti jostain syystä olla violetit koristeet, friikit ottawalaiset)

Kylmän sään innoittamana Annakin päätti aloittaa kahvinjuonnin tuona juhlallisena päivänä 8.12. Starbucksista kipaistiin sitten hakemassa tonkka piparminttu mochaa, josta on jokaisen varmaankin ihan hyvä aloittaa tuo kahvinlipitys, jos ei oo ennen juuri sumppi maistunut. Sen verran hyytävä sää oli ulkona, et käytännössä juostiin sisätilasta toiseen sen jälkeen kun oli pakolliset nähtävyydet kateltu ja hyvillä tekosyillä "nyt syömään!" "nyt juomaan kahvia!" "nyt takaisin autoon!" jne. Kolmen jälkeen otettiin sweet ride alle, kierrettiin sillä pieni lenkki siin Ottawan keskustassa, kun ei jalkaisin tarennut mitään nähtävyyksiä enää toljotella ja otettiin suunta kohti Kingstonia.

(Sodan muistomerkki tj.)

(Pienet iloiset eskimot)

140 km/h ajellessa päästiinkin yllättävän ripeästi Kingstoniin. Jopa niin ripeästi, et Mika luuli ehtivänsä kiskoa nokoset sillä ajanjaksolla, mikä kului ollaan tulossa -tekstiviestistä paikalla saapumiseen, mutta todistettiin tämäkin aivan vääräksi. Meillä ei ollu mitään karttaa itse Kingstonista, joten jouduttiin pärjäämään 160 merkkiin tiivistetyillä ajo-ohjeilla. Muutaman tulkintavaikeuden ja ohiajelemisen jälkeen päästiin kuin päästiinkin perille suomalaisten linnoitukselle Collingwoodille. Mika sitten lähti näyttämään meille Queensin businesskoulua ja kampusaluetta ja meininkin oli niiiiin erilaista verrattuna Montréaliin. Näköjään täällä ei vaan haluta tehdä mitään niinkuin muut kanadalaiset tekee, nää haluaa tehdä asiat niinku quebeciläiset tekee.


(Kouluilemassa Kingstonissa)

Queensissä oli niin jenkkiyliopistomeininki. Koulut ja kirjastot on 24/7 auki ja kampusalueella on kaikki mitä saattais tarvita. Jengi hiihtelee ympäriinsä collegehousuis ja -paidois, joissa toki pitää lukea isolla Queens University tai jotain (Tääl HEC:ssä hengi ei missää verkkareis ilmesty kouluun, vaan ihan vimosen päälle on aina laittauduttu). Yliopistolla oli kans baarit ja yökerhot, eikä ihan mitkä tahansa perus-Pentit vaan oikeesti hieno baari. Ihan järjettömän magee, vähän niinku olohuone (tuossa alhaalla siis kuva) ja se ois voinu olla ihan missä tahansa muuallakin kuin vaan jossain kampuksella. Ja ennen kaikkee, sieltä sai Strongbow'ta hanasta! Oh gooooooood, et oltiin fiiliksis ja heti piti toki saada rekka-autollinen sidukkaa. Vetästiin siinä leivät samalla, ettei muonatasapaino järky liiaksi.

(Kuvaaja ei oikein aina osaa, ni jääny toi tausta valottumatta eikä siit oikein näy kuin hieno toi oikeesti oli. Mut uskokaa vaikka, kun mä sanon, et soli pähee :D)

Ysin maissa otettiin jälleen ratsu alle ja karautettiin Montréalin suuntaan. Perillä oltiin joskus ennen puoltayötä ehkä ja täytyy myöntää, että pienet unet omassa sängyssä oli ihan paikallaan siinä vaiheessa. Varsinkin, ku koitin sinnitellä hereillä koko matkan ja ihan hyvin siin onnistuinkin. Eniten läppä tos koko reissussa oli se, et se tuli maksamaan kokonaista 25 euroa per naama! Ihan käsittämättömän halpaa, ku tos hinnas on tosiaan auton vuokra ja bensat ja parkit - ajettiin kuitenkin 1200 kilsaa. Ja auto oli vaan niin magee, et jokainen ois voinu viedä sen himaankin. 81 senttiä litralta ei oo hirveen paha hinta bensasta, et veikkaan itkeväni itseni uneen kunhan Suomeen pääsen ja meen tankkaamaan yhen kerran auton. Toi Pontiac ei tosiaan ees ollu mikään säästömalli, vaan todennäköisesti aika janoinen 140 km/h ajaessa ja silti se oli se 25 euroo kaikkine herkkuineen. Että kai sitä voi kalliimminkin matkustaa?

Tosiaan. Huomenna ensimmäinen final exam ja oli ihan pakko käyttää tämäkin ilta blogin päivitykseen. Fiksua, eikö :D Jospa sitä sitten lähtis nukkumaan, niin huomenna on taas uus jännä päivä.

10 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ :S