Je me souviens, Montréal!
(Mun Raksut <3> Anna, miä, Pia, Johannes, Miia, Michael, Liisa)
(Guilles Villeneuve F1 rata ja Montréal taustalla)
(Casino) 
(Ilê Sainte-Helene)
(Maison de ville)Now it's all good. Tavarat tuli hämmästyttävän nopeesti jo 22. päivä illalla, joten ei menny koko joulua yksillä vaatteilla eikä tarttenu antaa ees lunta lahjaks. Jet lagia nukkunu täs pois ja nyt rupee kuuppakin jo toimimaan jo suht järjellisesti. Jaksaa jo naurattaa toi Lontoo episodi, et miten mulle voi oikeesti käydä noin molemmilla lennoilla?! Ensin menin Montréaliin just terrorihässäköitten aikaan ja nyt sain sumua niskaan. Taitaa olla vaan jonku vinkki, et mun ois parempi vaan kävellä. Pyöräilykin vielä tod.näk. menettelee.
(Heathrow 21.12., klo 7:00)Hommat alkoi mennä puihin jo Montun kentällä. Ekalla tiskillä mamma väitti kivenkovaan, et mullon maksuja, koska olin vaihtanu lennon päivämäärää ja mä väitin takasin, et eipäs ole, koska oon vaihtanu päivää lennonperuuntumisen takia jo elokuussa. Sitten mamma otti silmän käteen ja totesi, et oho, niimpä onkin - EI SIT MITÄÄ! Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti lähtee Montréalista vasta 24.12. ja olla Suomessa 25.12. Elokuussa sitten huomasin, et jatkolento olikin peruttu ja mut siirretty 26.12. aamulennolle. Soitin sitten BA:lle, et ehkä en oo joulua viettämässä Heathrow'lla ja siirsin lennot 20.12. ihan just in case "jotain tulee vielä". Ei ollu niin kaukaa haettua tuokaan siirto :S
Sit olin selvittäny lippuhässäkät ja menin uudestaan fast bag droppiin. Eka laukku meni nätisti, mut tokan kohdalla lisää kitinää "Siin o 800 grammaa ylipainoo. Laukkua ei hyväksytä koneeseen enneku se o alle 32 kg, joten sun pitää ottaa sielt jotain pois!" Tässä vaiheessa mullon silmät ihan lautasina, että ootko tosissas, kokonaista 800g. Varsinkin ku Hanna oli tuossa muutamaa päivää aikaisemmin kertont joustavasta saksalaisesta henkilökunnasta, kun 38kg:n laukku oli saanu vaan heavy -tarran ja pistetty koneeseen ilman kitinöitä tai lisämaksuja, vaikka painorajoitus jotain tyyliin 29kg. Eihän siinä sitten, keskellä lähtöaulaa check-innissä purkamaan laukkua muutaman topin verran, et saa 800g pois. Parasta hommaa ikinä, varsinkin sillon ku laukku on taisteltu kiinni eikä sen lähellä oo saanu ees hengittää, ettei se levähdä niille sijoilleen.
Täti sit kysy viel, et haluutko nää laukut Helsinkiin vai Lontooseen, et jos lento o peruttu, ni joudut ne kuitenkin hakee baggage claimista. Ei ollu intressejä juoksennellä laukkujen perässä, kun siinä vaiheessa BA00794 ei ollu viel peruutettujen listalla, joten halusin ne Helsinkiin jokatapauksessa. Tässä vaiheessa olin sentään jo saanut laukut pois käsistä ja liput käteen, joten tilanne näytti viel valoisalta. Kone lähti täysin ajoissa Montréalista ja oli myös ajoissa perillä. Lontoon uudet käsimatkatavara säädökset ovat myös hyvin pitkälti kakkosesta, koska vain yksi käsimatkava oli sallittu turvatarkastuksen läpi ja koska mulla oli läppärilaukku, siinä menikin jo laukkukiintiö täyteen. Käsilaukku piti tunkemalla tunkee läppärilaukun sisään, ettei tarvinnut sitäkin jättää kentällle. Kipitin sitten suorinta tietä lähtöterminaaliin, missä ilokseni havaitsin "BA00794 Helsinki Cancelled" *!uhgw?)!(/#=!!!! *pääkalloja tähän, muutama salama, kolme pyörremyrskyä*
Sit vaan jonottamaan muiden kanssa asiakaspalvelutiskille. Oli meinaa jonninmoinen jono siinä, että en tainnut olla ainut kuka sai hyviä uutisia. Taululla oli yks Finnairin lento Helsinkiin, jonka piti lähtee tuntia aikasemmin ku mun perutun lennon ja tätikin sano, et AY-lennot pyritään lentämään, eikä tota varmaan peruta. Siihen ei kuitenkaan ollu enää lippuja jäljellä, joten ainut mihin se pysty repeemään oli tarjoo standby -lippua ja koodata mun laukut menemään Helsinkiin jollain koneella. Niitä ei tarvinnnu siis hakee eikä mitään, mut tätikin varotteli, et aika epätodennäköistä, että ne ehtis koneeseen, kun standbylippu ja ei osaa viel itekkään sanoo mihin koneeseen sitä nyt pääsee.
Siinähän sitä sit istuskeltiin pisu sukassa venaamassa, kun lento oli myöhässä kahdella tunnilla jo valmiiks. Sit pikapikaa portille lipun kans jänskäämään, et riittääkö vai eikö riitä. Siinä vaiheessa olin jo luopunu uskosta, kun kaikki muukin oli menny sen verran perseelleen ja suunnittelin jo kuinka vietän loppupäivän seikkaillen lentokentällä. Illalla oli kuulemma viel kaksi lentoa, joihin vois koettaa, jos nyt ei nappais. Kolmannessa lipussa olikin yllättäe mun nimi ja hyvä, etten revenny parkumaan. Standbylipulla oli ainakin 15 ihmistä ja kaikki ei kyl päässy koneeseen asti, vaik jumpseatit ja kaikki oli buukattu täyteen.
Vaikeudet jatkukoon. Lennonjohto oli peruuttanu kaikki lähtöluvat jonkun teknisen luvan takia, eikä siis mitkään koneet saanu nousta. Siinähän sitä sit istuskeltiin reilun tunnin verran venaamassa vikojen fiksaantumista, mutta siin vaiheessa ei paljoa tuntunut. Tuttu suomalaisten enkkuaksentti paisto niin komeesti lentoemäntien englannista läpi ja sai viel päivän iltapäivälehdet & hesarin luettavaks. Aika kotoisaa ja pääasia oli, et siinä vaiheessa ties pääsevänsä kotio ihan just, vaikkakin mutkien kautta ja myöhästellen. Saatiin nousulupa, mut niin oli saanu noin kolme triljonaa muutakin konetta. Koneet sitten hengaili pitkässä letkassa yhtä kiitorataa kohti ja siinä venattiin sitten toinen tunti lisää. Mut finally, take-off ja Suomeen.
Kentällä tiesin jo etukäteen, et kamoja o varmaan turha odottaa, mutta pakkohan se oli kuitenkin mennä tarkastamaan, et josko sittenkin. Eipä kuitenkaan, enkä ollut edes ainut, kun kuunteli mitä muilla oli tuloselvityksessä asiaa "Laukut jäi Lontooseen "Lontoon lennolta ei tullu laukkua" jne. Siinä vaiheessa oli miltei jopa onnellinen, ettei ollut 50 kiloo tavaraa roudattavana, ku väsytti ja nälätti ja unetti ja vitutti. Tässä vaiheessa matkaa oli tehty Montréalin aikaa 16:30 - Suomen aikaa 20:00, joten kakskyt tuntia säätämistä ja pari tuntia unta. Tuntu ihan hyvältä olla Suomes.
Tavarat tuli perästä toissapäivän iltana, joten nopeesta toiminnasta ehdottomasti propsit - Vaikka kamat piti saada Mikkeliin Espoon sijasta, kun tultiin tänne maalle (:D) joulun takia. Lontoon päässä lupailivat aikaisintaan neljää päivää, mutta mun tapauksessa se oli vaan vuorokausi. 22.12. iltapäivällä oli kamat tullu Suomeen, viideltä rahtiautoon ja 23:00 ne oli mulla. Oikeestaan ihan hyväkin, ettei niitä tarvinnut tuohon pieneen Puntoon änkeä tai roudailla, kun suoraan kotiovelle sai. Ainut, mikä aiheutti jännitysmomenttia oli kännykän akun loppuminen, koska laturi oli matkalaukuissa eikä kellään muulla tietysti Samsungia. Right on time, koska ei ehtiny loppuu ennenkun olin onnellisesti yhdistetty romujeni kanssa.
"No, miltä nyt tuntuu?"
Hölmöltä. Tuntuu ihan siltä, ettei ois mihinkään lähtenykkään, kun tässähän mä istuin viel elokuussa hakemassa vimosia kamoja. Mut silti on tsiljoonaa kokemusta rikkaampi. Päivääkään en oo kyl katunu sitä, et lähdin Montréaliin ja varmasti oli paras mahdollinen vaihtoehto. Ihan mielettömiä ihmisiä, järjettömän hauskoja roadtrippejä, loistavia bileitä, ihana kaupunki... mitä täs vois valittaa? No okei, québécoise:n kanssa meni joskus hermot, kun sillonku yritti ranskaks asioida ja alkuasukkaat hokasivat sun vieraan aksentin, ne vaihto suoraan englantiin tai ei ees yrittäny ymmärtää, mitä koitti sanoo. Ei mun ranska niin perseestä ole, ettenkö osais subia tilata ranskaks?!
Ja toinen oli se, et joillain oli ihan järkyttävän huono englanninkielen taito. Joo, varmasti kieli on niille tosi tärkee ja näin, mutta mitenhän nää vesselit meinaa loppuelämässään pärjää, jos kelailee matkustaa tai tehdä businessta muuallkin ku ranskassa ja jossain afrikan maissa? Hauskaa oli kyl, ku mun kampaaja ei osannu englantia ja oikeesti ehk mun ikänen muija. Siinähän sitä sit oli koko salonki vuorovedoin tulkkaamassa sille, et mitä pitäis tehdä. Pikkusen jännitysmomenttia kampaajaretkeenkin, kun ei ihan itsestäänselvyys oo sekään mitä päästä tulee. Mut hyvä tuli, vaikkei yhteistä kieltä juuri löytynykkää :D
Eli ranskaa ei juuri tullu reenattua muuten, kuin lukemalla. Puhuminen ei juuri parantunu, mut kuullun ja lukemisen ymmärtäminen kylläkin, ettei ihan reisille menny toikaan reissu. Toisaalta, mä kyl tiesin jo etukäteen, et jos oikeesti haluaa ranskaa opetella, se o paree sit ihan suosiolla mennä Ranskaan, koska ei suomenruotsikaan oo sama asia kuin riikinruotsi. Jopa ranskalaisilla oli välillä vaikeuksia tajuta, mitä paikalliset niille mongersi, koska kieli on vaan niin erilaista. Erilainen tapa ääntää (äänteitä jätetään pois ja lyhennellään sanoja) ja erilaiset sanat (tabarnacccc!).
Montréal ois sellanen paikka, jossa vois kuvitella kans asuvansa. Sellain "ihmisen kokonen kaupunki", vähän niinku Boston. Eihän sitä ikinä tiedä mihin elämä vie, mutta ainakin muutaman vuoden päästä ois ihan kiva käydä heittämässä pien parin viikon turistikeikka Monttuun ja fiilistellä miten helmi kaupunki se itseasiassa olikin. Ei tullu vajaan 5kk:n aikana yhtään sellasta päivää, että ois halunnu lähtee Suomeen. Siel kuitenkin tunti olonsa niin kotoisaks, kun hurjan eurooppalainen mesta ja ihmiset kamalan ystävällisiä. Je me souviens, Montréal!
Ehkä loppusilaukseks kiitos kaikille ihmisille. Niin niille, jotka on jaksanu blogia lukee (nyt on vimonen sauma paljastaa itsenne ja jättää pienenpieni merkintä tuonne vieraskirjaan *vink*) ja ennenkaikkee kaikille niille, jotka on ollu osallisina tän blogin tapahtumiin. Kiitos erityisesti meidän suomiposselle ja kaikille niille hulvattomille roadtripeille ja ihan älyttömille reissuille mitä ehdittiin heittää. Anna, OUKKIDOUKKI! Kiitos kaikille uusille kavereille, tullaan näkemään ennemmin tai myöhemmin. Helsingin sisällä on helppo pitää yhteyksiä, mut jengi on lupautunu tulemaan tsekkaamaan Suomen mahdollisesti jo ens kesänä, joten rock on!
CHEERS MATES! Pidetään yhteyksiä ja palaillaan astiastolle :)
posted by Satu @ 3:17 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home