I guess this is it then.
Viimeisiä tunteja viedään Montréalissa. Tosi sekavat fiilikset taas, kun ei haluis lähtee mut toisaalta haluu päästä Suomeen moikkaamaan rakkaita ihmisiä. Ei mul oo yhtään sellain fiuwis, et oisin mihinkään lähdössä, mut ehkä se iskee siinä vaiheessa, kun istun koneessa. Näin tuossa pikaisesti Annaa ja oli ihan megahaikeeta sanoo sillekkin heikat, vaikka ihan saleen nähdään Suomessa. Se on aina vaikeeta lähtee ensimmäisten joukossa, kun on vielä niin monta kenelle pitää sanoo heiheit.Jotta elämä ei olisi kuitenkaan liian helppoa, Lontoon Heathrow'lla on näköjään aina jotain kivaa varattuna mulle. Elokuussa oli pomminpelkoiset lentokentät kieltäneet kaiken käsimatkatavaran ja nytkun siitä ollaan päästy, sielläpä on sellanen tukeva hernerokkasumu odottamassa. Kotimaan lennot on totaalisesti peruttu ja ulkomaan lennot laskeutuu/lähtee 2-4 tuntia myöhässä. Suomessa oon siis ehkä joskus illalla, toivotaan parasta.
Kuvamateriaalia ei oo nyt tarjota eilisistä crazy ass -pippaloista, koska oon pakanu jo kaikki piuhat sun muut. Mutta jos mä viel yhen postauksen tänne Suomesta teen, niin siihen vaikka sitten lopputunnelmat kuvin.
Palaillaan :]
posted by Satu @ 12:11 PM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home