Saiko kukaan rekisterinumeroa ylös?
(Kukkeliskuuuuuu! Minä, Miia, Johannes, Janina & Michael)
(Pöytäseurue, joka puhui sujuvalla ranskalla. Kumma kyllä, ettei mulla ollu hirveesti kommentoitavaa loppupeleissä...)
(Ile veti jälleen kerran tunteella ja isolla sydämellä - 70's are right here!)
(Oscareitten hengessä tilaisuudessa jaettiin myös palkintoja. Ruotsalainen Henrietta ja italialainen Eugenio voitti seksikkäimmän yksilön palkinnot)
Oli meinaan eilen juurikin sellainen päivä, että joku ajanut rekalla päältä ja lujaa ja vielä varmuuden välttämiseksi ottanut uuden kierroksen peruuttaen. Perjantaina oli tosiaan Farewell Gala ja viikonlopun olotila oikeastaan hyvin mukaillut tuota tosiasiaa. Poskessa mustelma, oikee ranne kipee, polviin koskee, etuvarpaaseen sattuu... et ihan hyvin tässä kai vedetään? Polvista syytän aikaisemmin viikolla tapahtunutta, kun vetäisin aamuisella lipat keskelle katua, mutta loppu onkin sitten taas hyvää tarinaa.
Kävipä meinaan sellaiset Martti Ahtisaaret, et oksat pois ja paperikoneet käyntiin. Hengailin baaritiskin välittömässä läheisyydessä ihan muina miehinä, kun ihan yhtäkkiä puskista korkokengän kitkakerroin päättikin olla juuri sillä hetkellä riittämätön sillä alustalla. Epäilemättä lattialle loiskunut viinan määrä saattoi edesauttaa tätäkin tapahtumaa, koska lattia suorastaan lainehti paikoitelleen. Otin sitten tyylikkään laskeutumisen suoraan naamalleni, vaikka koitin kovasti ottaa käsilllä vastaan (tästä siis kipeä ranne, mutta lopputulos ei ollut ihan halutunmukainen). Poski kopsahtaa lattiaan, kokoilen itteni ja selvennän tilanteen "I'm ok, just fell on my face and nothing to lose here".
(Liisan kanssa tarjoillaan pienet hymyt. BTW, kuka muistaa nähneensä mulla joskus kiharat?! --- That's what I was thinking about)
(Mää ja mun kämppikset: Anne Laure, Maria Louisa, joku suomipelle ja Steffi. Mut miks ihmeessä mullon noin tyhmä ilme ja iso pää?! Ja näköjään mä oon keksiny huivillekkin jo aivan uutta käyttöö)
(Michael nauttii runsaasta 30 dollarin iltapalasta)
Meillä oli alunalkaen ilmassa pientä epäilyä illallisen laadusta, kun Galan puuhamiehinä toimivat hyvin maineensa perustelleet HEChangen tyypit. Joku ehkä saattaa muistaa jostain vuoden savumerkki postauksesta kuin otettuja olimme kanadalaisen barbequen antimista. Ja Galassa järjestö jatkoi samaa halvaksi havaittua linjaa. Alku näyti varsin lupaavalta, kun pöytiin oli nätisti katettu vesilasi, viinilasi, leipä/salaattilautanen, jälkiruokalusikka ja kahdet haarukat & veitset. Menu lupaili alkupalaksi vihreän salaatin, pääruuaksi oli valittavana vasikkaa, jotain pastarullaa tai lohta ja jälkkäriksi kokin erikoinen.
Antipestosalaattia ei sitten ikinä näkynyt ja pääruokakin piti hakea itse vähän niinkuin koulun ruokalassa. Sieltä sitten ojennettiin aina riittäväksi katsottu määrä ravintoa, esim. salaattia sai kokonaista kaksi lusikallista ja jos erehtyi ottamaan pääruuaksi pastakikkareen, ei saanut mitään muuta? Kuvasta huomaa kuinka runsas Michaelin pastainen illallinen oli ja omalta kohdaltakin pakko sanoa, että olihan siinä mäkkäriä ikävä. Söin uunilohta ja riisiä?! Ei kai kukaan oikeasti ikinä syö lohen kanssa riisiä? Kolme riisiä ja surullinen muutaman sentin lohisuikale ei myöskään saanut mua täysin vakuuttuneeksi siitä mihin HEChange on 120 x 30 dollaria saanut kulumaan.
Kaikkein parasta tuossakin oli se, että pöytään oli katettu ne tuplahaarukat ja veitset vaikka niillä ei todellakaan ollut mitään käyttöä :D Mäkin taidan tästä lähtien laittaa vähintään viidet haarukat pöytään ihan vaan uskotellakseni itselle, että ravintolassa ollaan ja kaikki ammattilaiset tekee näin. Toi oli vähä niinku kirsikka kakun päälle, se vimonen silaus. Koska HEChange vaihtojärjestö ei oo missään vaiheessa vakuuttanu, ni se o hyvä, ettei ne alkanu sykkii nyttenkää :>>
However, ihan mielettömän hauska ilta oli. Ja harvinaisinta täs o se, et oon ottanu kuvia enempi loppuillasta ku alkuillasta, vaikka yleensä se menee juurikin toistepäin. Hienoja otoksia kaiken kaikkiaan :D
Puh huijjaa. Ei siis kantsi pelata korttipelejä Puhin kanssa.
Ajattelin täs joutessani tarjoilla muutaman kuvan taannoiselta NY:n turistikierrokselta. Lauantain agendana meillä oli ottaa Central Park haltuun, joten startti tapahtui ihmisten aikaan aurinkoisena aamuna. Hostelli sijaitsi 95th Street Westin puolella, joten mehän oltiin jo miltei mestoilla. Ei edes oltu tilattu aurinkoista keliä, mutta kyllähän se meille vähä niinku kylkiäisenä passasi (säätiedotuksen mukaan perjantai oli pop, lauantai pilvinen, sunnuntai & maanantai sateinen). Jalat huusi leipää ja armoa heti ensiaskelluksista lähtien - johtuen edellisen päivän turistimaratoonista - mutta ei saa antaa pikkuasioiden tulla tielle, kun mennään Central Parkkiin hönkimään raikasta pakokaasujen maustamaa maalaisilmaa.
(Meen muista mikä toi pallero oli, mut kai se on jokin hyvin symboolinen ja kaunis asia, koska se on tuohon pitänyt laittaa Kolumbusta vastapäätä. Itse Kolumbuskin oli tilaa säästäen tungettu liikenneympyrän keskelle :D)
(Toivottavasti mun ahteri näkyy sit ees ton tädin lomafilmeissa, kerta se halus miun kuviin änkee ;))
Wollman RinkNäin suomalaisesta näkökulmasta asiassa tuntuu olevan jotain mätää, jos pystyy t-paita päällä katselemaan ulkoilmassa jengin luistelua. Näin siis New Yorkissa. Lämmintä lähemmäks 20 astetta, arska mollottaa ihan päin näköä ja dudet jäädyttää Wollman Rink'iä. Kai siinä saa sitten jonkinnäköiset kompressorit olla jemmassa jään alla, jos jää kestää triljoonan newyorkkilaisen jäätreenit. Tosin puollustukseksi on pakko sanoa, et ei niiden taktiikalla kovin montaa kertaa kyseistä areenaa kierretty ;>
(Parasta tos on noi vasemmalla alakulmassa olevat kiinalaisturistit, jotka hyppäs kippoon mukaan. Kaverit veti itseään aitaa pitkin eteenpäin kauniissa jonomuodostelmassa, kun tainnut olla edellisestä luistelukerrasta jo hieman aikaa)
(Etenemisstrategiaa suunnittelemassa)Central Park Zoo
Tästä ohjelmanumerosta mä olin ainakin ihan täpinöissäni. Mun mielestä se on resurssien hukkausta, jos jätetään oiva tilaisuus toljotella eläimiä käyttämättä. Tämän oli näköjään hoksanneet noin kuusimiljoonaa muuta lapsiperhettä, mutta meidän tsägä oli aikataulu. Satuttiin sinne sen verran aikaisin, että miltei kaikki kärrirallia harrastavat oli vielä himassa tuttelilla ja ne sitten jonotti eläintarhaan silloin, kun me käveltiin hymyssä suin portista ulos.
(Lisko sanoo HEIIII!)
(Molen vähän vihainen tuosta likaisesta pleksistä, mutta kyl tosta aikahyvin näkee, jos pikkasen siristelee kuin somasti ötökkä ottaa vähän lepiä etutassujen päällä. AWW. Tuli ihan Kaius mieleen :P)
(JÄÄNALLE! Vaikka tässä ollaankin Suomesta, ei oo tullu ennen jäänalleja nähtyä ja toi oli ihan valtava. Ja sit se vaan pelas tynnyrin ja muovikuution kanssa muina miehinä, kun sen vaimoke mökötti toisessa nurkassa aitausta.)
(Merijellona ottaa vähän perspektiiviä. Mäkin haluisin noin hienot viikset...)
Niskat niksauttavia rakennuksia
Samalla vaivalla käveltiin myös ah-niin-kallista 5th Avenue'ta pitkin lähemmäs keskustaa. Mun budjetilla tai edes kipeillä jaloilla ei oltais niihin putiikkeihin kävelty, mutta onneksi sentän kävely on ilmaista. Tulipa muuten ostettua elämäni huonoin chicken pita 5th Avenuen varrelta, josta olen kyllä ikuisesti vihainen. Hauskinta täs keissis oli se, et tilattiin molemmat sama annos, mutta saatiin TÄYSIN erinäköset tortut kouraan. Kaiuksella pitan välissä oli niin paljon kamaa, et sitä oli vaikee syödä ja mulla siinä oli kaks salaatinlehtii ristissä. Että kiitti vaan setä, kun pidät mun linjoista huolta?! Ei tässä niin läskissä kunnossa pitäisi vielä olla, että tarvitsee säännöstelyä ulkopuolisen avustuksella :D Sitten se hemmetin rulla ruikki kastikkeet mun kengille, grr! Joten vihantunne taisi olla molemminpuolista sillä hetkellä.
(Trump Tower. YOU ARE FIRED! "Manimanimaaaaniiiiii....!" Käytiin tuol sisällä kans ja sit jengi kuvas ihan tulessa jotain Donaldin golfmailoja. G8.)
(Rockefeller Center ja kaupungin pähein kuusi valmisteilla. Harmi, et oltiin liikentees niin aikasin ettei nähty tota kaikessa komeudessaan, mutta siitä se näyttää valmistuvan.)
(Peepe ja Chrysler Building)
(Selkeesti mun tuleva toimisto. Maailman pähein lobby ikinä. Sit toi mesta viel vaihto värii kokoajan.)
United Nations Building
Päästiin privaattikierrokselle tutustumaan YK:hon, kun Kaiuksen-siskon-poikaystävän-kaverin-kumminkaiman-koiran-jotain tyttöystävä oli siellä duunissa. Meen nyt ihan muista kuin toi sukupuu tarkalleen meni, mutta mittaa sillä jokatapauksessa oli :P Anyway, oli hurjan mielenkiintosta päästä kattelemaan mestoja, joita ei jokaisella turistikierroksella vedetä. Törmättiin jopa sellaseen natsivartijaan, että sen elämässä ei salettiin oo mitään jännää tapahtunut noin kymmeneen vuoteen, koska sillä riitti tarmoa ja intoa puuttua ihan mihin tahansa. Pääsalin lehdistölehtereille ei muka päässy (kuulemma sinne pääsee aina?) ja läpikään ei ois yläkautta saanu millään kävellä hissukseen. Soluttauduttiin sit sellasen mummoryhmän mukana sulavasti Chamberin läpi ja siellä joku kiinalainen piti jotain todella jännittävää puheentynkää.
Vartija tulee taas louskuttamaan, kun ollaan tos parvella (josta kuvakin otettu) miettimässä mihin jatketaan matkaa. Ei mahduttu mummoröykkiön kanssa samaan hissiin alas, ni jäätiin sit luonnollisesti venaamaan seuraavaa. Sitten tää natsi tulee taas selventämään tilannetta, että ei täällä saa olla ja tulee ihan seisomaan oven taakse lasiin kiinni, että varmasti havaitaan kuinka virkaintoisena sitä ollaankaan tänään töissä. Hissi tulee ja vilkutetaan sedälle, et relaa vähän ja ota toi tiukka vanne pois päästä.
(YK:n pienoismalli, meiän "opas" ja Kaius)
Edelliseen osaan postasin jo kuvan, jossa heiluttelen nuijaa Turvallisuuskomitean (what-so-ever) salissa puheenjohtajan paikalla. Natsi ois varmaan repiny pelihousunsa ihan just, jos ois sen nähny. Oli joo miellyttävät penkit ja hieno nuija joka tapauksessa. Tästä edettiin syömään YK:n pikkuiseen työpaikkaruokalaan pukumiesten seurana. Se mikä oli eniten yllättävintä, oli tän mestan hintataso: 5,5 dollaria pihvi + ranskikset! Mähän haluan tästä lähtien aina syödä siellä, jos rikkaat YK:n hemmotkin saa syödä halvemmalla ku minä koulussa. Maailman kolmanneksi suurin vääryys!
(Suomen lahja YK:lle - rautaputkia Sibeliusmonumentista. Ei sitten mitään muuta keksinyt, kun kaikki muut lahjottanu jotain megahienoo, joita voidaan säilyttää somasti sisällä hienoissa vitriineissä :D)
New Yorkista ois paljon tarinoita, mut nyt en ehdi niitä kertoa. Joten eiköhän näillä kuvilla ja sepustuksilla saada kuitenkin tämä keissi pakettiin. Nytton pakko lähteä kauppaan, koska huomenna on Farewell Gala ja silloin ei ehdi ruokakaupassa juosta. Pitää ehtii huomenaamulla kuitenkin ostaa joku huivi mekon kanssa ja uudet korut, joten eiköhän siinä tarpeeks kiirettä pitele.
Heikka.
Ja näin hujahti taas yks viikonloppu
Heippatirallaa. Heitetäämpä muutamalla valokuvalla viime lauantaista, kun en nyt muutakaan keksi. Katteltiin siinä iloisessa hengessä Montréal vs. Atlanta matsi ja siinä sivussa maisteltiin hieman janojuomaa. Ensipuraisu suomalaisesta siideristä miltei neljään kuukauteen oli suorastaan maaginen elämys. Kiitti Kaius, ku jaksoit roudaa <3 (+ tietty helmi, et toit ittes tänne asti :)
Näistä kekkereistä jatkettiin kulmakuppilaan, jossa popitettiin taas jotain aivan uskomatonta quebeciläistä settiä. Paikalliset huutaa ja kiljuu ja pomppii ja riehuu, kun joku Röllipeikkomelodia pärähtää soimaan - ja josta meillä ei todellakaan ole mitään hajua. Pompitaan sitten mukana ja leikitään quebeciläsiä. Ihan hilpeää, mutta tavote on kuitenkin aina ehtiä vikalla metrolla himaan ja siinä pysyttiin nyttenkin. Tultiin jopa toka vikalla, joten odotukset ylitetty!
Lauantaikuvista propsit Annalle, ku enhän mä tietenkään mitään kameroita ole jaksanut kantaa mukana.
(Canadiens -alttari Ilen & Janinan huushollin kellarista. Ilmanen bisse sille, kuka onnistuu istumaan oikean maalintekijän kohdalle sohvalle oli alkuperäinen diili, mut niil oliki kaappi tyhjä eikä kukaan noista kyl edes siinä matsissa tehnyt osumia.)
(Matti Nykäs -henkeä, oikeaoppinen telemark ja balanssia haetaan tasaisesta määrästä nestettä. Kuvassa myös Michael ja Laura)
Sunnuntaina me nohevat päätettiin sitten mennä kattomaan Annan ringetteturnausfinaalia, kun oishan se sääli missaa tsäännsi nähdä Suomen ringettelahjakkuus täydessä tohinassa. Mulla ei varsinkaan ollu ko. lajista juuri mitään hajua ja pikkasen kassalla olin kyl matsin ajan. Tuli vähän sellain flashback Toronton baseballpelistä "Miks noi tekee noi?" - ringette o vähä niinku lätkää, muttei sinnepäinkään ja baseball o vähä niinku pesistä, muttei sinnepäinkään. Noora liittyi kans iloiseen joukkioomme ja sepä olikin sit ainut, jolla oli säännöstelmät hanskassa, ni ei ihan menny sivusuun sekin pelielämys.
(Anna in action)
(Pienet paparazzit Nooran kans)
Sit unimaahan katselemaan Organizational Behaviorin hassunhauskoja teorioita pikakelauksella, jotta huomenna taas särmänä koulussa. Kiitttimoiiiii. (Njuuuu Jorkista kirjottelen lisää joskus, jos jaksattaa)
'o_0' part I
(Times Square)
(Flatiron Building, oonko mä ainut kenelle tää puskee mieleen NY:stä?)Edellisen kerran kuin yritin tuossa vuodattaa NY-sävytteistä materiaalia rakas läppärini alkoi puskea blue skriiniä. Että kiitti vaan, sinne meni bittiavaruuteen pitkät pätkät maailman vääryksiä. Pikkuisen tuli siinä ns. harmitus päälle ja heitin sitten pyyhkeen kehään ja annoin blogin olla niine hyvinensä, jos kerta tarvitsee olla niin hankala. NYC alkoi siis kaikinpuolin hyvin ja railakkaasti. Bussiasemalla törmättiin muutamaan tuttuun espanjalaiseen vaihtariin, jotka oli varmaan puskemassa johonkin paellafestareille juurikin kyseisenä viikonloppuna.
Tällä kertaa olin jopa tsempannut sen verran, että varasin ajoissa paikat bussiin, kun edellisen kerran tuo maaginen 24h ennen -raja ei ihan täsmälleen pitänyt, mutta päästiin kaikesta huolimatta mukaan sukkelasti kuin kalat vedessä. Ensimmäinen hyydyke kohtasi rajan läheisyydessä, kun mammat halusivat mennä shoppaamaan tax freetä keskellä yötä. Lyydit sitten vipelsivät putiikkiin armaneja nuuhkimaan kaikessa rauhassa, vaikka bussikuski selvällä lontoolla sanoi "FIFTEEN MINUTES" - voitte vaan arvailla millä tarkkuudella tässäkin 15 minuuttisessa oli kyse....Lisää tupelointia sitten tullissa, kun jengi ei osaa englantia, näyttää muuten vaan epäilyttävältä, vääriä rasteja oleskeluluvissa jne. Mulle sattui vielä joku oikein virkaintoinen noheva officer, jolta sai pari ekstrakysymystä normimatskun lisäks, mut eipä silläkään hirveesti tainnu olla hampaankolossa suomipassin kanssa, kun kysymykset oli tyyliin "ei, joo, kyllä". Tästä matka jatkui iloisesti 1,5h myöhässä kohti määränpäätä ja niinkun joku vois arvata, New Yorkissa ei varmaan oli minkäännäköisiä aamuruuhkia siinä kahdeksan pintaan - EHEI. Niistä selvittyämme bussikuski tarjoili vielä yhden erikoisuuden: kolarin!!!!11111 (oon elämäni aikana päässyt jo katujunaan, joka ajaa kolarin Kreikassa ja tämäkin vielä - kohta loppuu bussilla matkustus)
Ei se oikeesti ollu niinkään bussikuskin moka kuin ennemminkin sen edellä ajaneen tahvon, joka siihen bussin nenuun perutteli. Ei ajeta niitä autoja, jos ei osata, ok? Parasta kyl oli, ku tää asiantunteva pimp my buss -tuunari onnistui töräyttämään oikein näyttävästi vielä toisen kerran bussin keulaan, kun poliisi sanoi, että on ok siirtää autot vähän sivuummalle. Siinähän sitä sitten seisoskeltiin hulppeat 50 min. koko rahalla bussissa venaamassa luikauksen päässä New Yorkin bussiterminaalista (ja ihan oikeesti kyseessä oli seuraavassa korttelissa oleva dösäterminaali ja siinä me sitten kökötellään venaamassa, et miliisi antaa luvan jatkaa matkaa).
Ensimmäisen päivän ohjelma koostui reppujen raahaamisesta ja hermojen hillitsemisestä. Budjettimatkan luonteeseen toki kuuluu, että otetaan dösä oikein näppärästi yön yli New Yorkkiin, jotta mutkalla nukkumisesta saisi mahdollisimman paskan fiiliksen. Muutama tunti uninökötystä tekee oikeesti ihmeitä; alkaa hermo tiukentua huomattavissa määrin :D Hostellin check-in on yleensä siinä 3 pm ja näin oli tässäkin keississä. Ensimmäinen päivä vedettiin siis suorastaan huulta purren ja opaskirjan kauniissa tahdissa. Välillä vedettiin evästä Madison Parcissa ja eikös siinäkin sitten jotkut tullu tekemään markkinatutkimusta. Mikrofoni nenään, kamera päälle ja "mitä naiset haluu?!?!??!" Et sori vaan loppumaailma, jos ei menny ihan putkeen mun ja muiden halut ja sit tulee markkinatutkimuksesta sellasta soopaa, et onnee vaan niille ;>
(Turisti vetää sämpylää)
Ensimmäisen agenda oli kiertää mahd. tehokkaasti näitä New Yorkin massaturismikohteita ja tokihan meidänkin oli käytävä Ground Zerolla. Jotenkin jäi vähän sellainen maku, että siellä pidetään kuoppaa auki ihan tarkoituksella, kun olisihan tässä ollut jo 5 vuotta aikaa rakentaa näiden haaveilevat pilvenpiirtäjät entisten paikalle. Tottakai siellä oli jengiä ihan fiiliksissä vedet silmissä, mutta se paikka ei vaan ole memorial place. Pidetään maailman mielessä miksi se on niin tarpeellista heilutella aseita Irakin suunnalla jne. ja miks tarvii olla überpatriootti, kun on jenkistä kyse.
Tästä jatkettiin sit matkaa Manhattahin eteläkärkeen ja otettiin siitä ilmainen paatti Staten Islandille. Kuvasatoa nähtävissä mm. edellisessä postauksessa, kun kävi ihan hyvä tsägä vaihteen vuoksi. Paatti ei päässyt ankkuroitumaan Manhattanin puoleisiin laitureihin paluumatkalla, koska toinen näistä sloteista oli rikki ja jouduttiin sitten lillumaan siinä merellä jotain puolisen tuntia ekstraa. Tämähän ei haittaa, kun on hyvää seuraa ja kamera mukana. Oli meinaan niin uskomaton auringonlasku, et oli suorastaan mageeta hengailla siel paatilla toljottelemassa Vapauden patsaan taakse laskevaa aurinkoo.
Kello on nyt sen verran vaille lörtti, et pakko viedä ittensä nukkumaan. Nukkumaanmenoaikakin on jo sen verran yli, et ei tässä taida olla enää muita vaihtoehtoja, kun pistää vastaanottimet kiinni ja untenmaille. Jatketaan osa kakkosella sitten kun jaksetaan, heippa.
New York 9.-13.11.
Hissunkissunblogi vaikenee vielä entisestään, koska orientoin mononi New Yorkin suuntaan. Siellä ollaan näillä näkymin 9.-13.11. ja sitten jatkuu taas ahkera opiskelu. PHHHIIIIIHHH.
Terppa :>
(Niin ja suomiliittymällä jälleen matkoilla, joten tiedätte mitä tehdä, jos asiaa ilmenee.)
M-I-A-M-I
(Eikä nähty ees yhtää hasselhoffii :<)
(Miami skyline Key Biscaynelta)Miami oikeastaan oli juurikin sitä mitä siltä vois kuvitella. Arskaa, bikineitä, valkosta hiekkaa, hienoja autoja, baarit auki aamukuuteen... Miamin downtown sitävastoin oli hieman epäilytävä kaikkine spurguineen, mutta mitäs me reippaat lomalaiset siellä. South Beach:llä on kaikkea mitä vois kuvitellakkaan tarvitsevansa ja siellä myös keksii tarvitsevansa asioita, joita ei osaa edes kuvitella. Tällä kertaa olosuhteiden pakosta otettiin budjettimatkailijan mentaliteetti, mutta ois pakko päästä käymään viel toisen kerran mukana säkillinen kultaharkkoja ja pari viikkoo enemmän aikaa. Tämä reissu kun koostui viidestä yöstä ja kahdesta täysin matkustukselle omistetusta päivästä.
(Biitseistäkään en tykänny yhtään ;>)Mitä Miamista jäi käteen?Ovenkahvat. En tajuu mikä kirous meille oli oikein matkan ajaksi manattu, mut meil oli ongelmia niinkin yksinkertaisten asioiden kuin ovien kanssa jokaikinen kerta. Joko ne ei auennu tai menny kiinni tai oli muuten vaan aivan liian vaikeita. Bostonissa meinattiin jäädä jumiin hostellin oven taakse, mutta MacNousiainen-Gyver hoiti tilanteen näppärästi veitsen avulla. Miamissa meille taas tuotti ongelmia juurikin vastakkainen toimenpide; oven lukitseminen. Piti aina lähtee viis minuuttia suunniteltua aikaisemmin, jotta jäisi riittävästi aikaa oven kouluttamiseen. Avainta piti kääntää oikealle ja kahvaa vasemmalle ja veivata kolme kierrosta pohjoiseen ja hyppiä yhdellä jalalla ja sanoa taikasana. Tämä ei tietenkään pitänyt aina paikkaansa, vaan joskus piti tehdä kaksi kuperkeikkaa kolmen sijasta. Loppupeleissä jätettiin ovi lukitsematta, kun mentiin aamiaiselle ja lähdettiin biitsille just enneku siivooja tuli. Kyllä kahdenkymmenen vuoden kokemuksella taipuu jo itsepäisimmätkin ovet.
Horge. Meillä oli mukana Applen kannettava ja siinä ei ollu WLAN-korttii. Otettiin sit missioks hankkii yks sellanen ja lähettii ihan rohkeesti kokeilemaan lähimmästä elektroniikkaliikkeistä, et kuin käy. Ekassa putiikissa kaks dudee oli ensin palvelemassa jotain muita asiakkaita ja ku tultiin liikkeeseen, toinen huutaa toiselle, et "emmä tajuu näist kameroista, ni sä varmaan voit auttaa näitä" ja tuli sit palvelemaan jättäen nää toiset turistit siihen keskenään. Ei niillä toki mitään Applen vehkeitä ollu, mut ainakin juttutuulella oli. Omistajakin heilutteli käsiä jokaikinen päivä kadun toiselta puolelta, kun satuttiin hotellille päin menemään ja sen näkökenttään osumaan.Seuraavana päivänä kokeiltiin sit toista putiikkia, joka oli vähintäänkin yhtä epäilyttävä. Kävellään liikkeeseen sisään, ni Horge kokoilee ittensä lattialta. Ei varmaan hirveen kiirettä ollu sinä päivänä pitäny, jos oli ehtiny jo nokosille oikaista lattiatasoon. Kaveri oli vaan niiiiiin kassalla, et ihan harmittaa ettei otettu siitä kuvaa. Sil oli sellain rekkamieslippis (sellain järjettömän iso ja törkeä kuomu), johon se oli tussilla kirjoittanut nätisti "Horge": Anna päätteli, et sehän on vähän niinku Jorma. Jormalla oli kans lentäjäpleksit päässä koko asiakaspalvelusuorituksen ajan, joka aina luo sellasta asiantuntevaa tunnelmaa. Jorma asetteli pöydälle kaikki mahdolliset WLAN-kortit ja sano, et kyl nää kaikki käy Appleen vaik siin sanotaanki, et vaan PC:hen. "You know, just like batteries" ja sit se kaivaa laskimesta pattereita irti. Meidän epäilevien ilmeiden rohkaisemana se sit kysy toiselta duunarisedältä espanjaks, et käyks tää ja setä sit sanokin, et ei tod. käy :D Keskustelu käytiin siis espanjaks, mut sen verran mekin tajuttiin. Sen jälkeen Jormakin suositteli varovasti Applestoree "...But if you like to check Applestore" ja anto jopa ohjeet kuinka päästä perille.
(Kaikkien Flipperin ystävien on pakko tunnistaa toi mörskä, koska Seaquariumissa o se sarja kuvattu)Suomi. Suomen puhuminen näytti sen verran kiehtovan paikallista väestöä, että varmaan sata kertaa saatiin vastata kysymykseen "Anteeks, mut mitä te puhutte?". Lentokoneessa mun vieressä istu joku lentokapteeni DC-10 manuskat kourassa (mää luulin, et niiden pitää osata ajaa niit masiinoita enneku ne hyppää ruoriin ...) ja jouduttiin Annan kanssa huutelemaan käytävän yli, kun molemmilla oli keskipaikat. Setä sit heitti veikkauksena, et puhutaanko islantia ja tuosta jo miltei voi hattua nostaa. Joku skandinaavimongerrus anyway ilman norja/ruotsisävytteitä. Kassajonoissa tuli jotain hillbillyjä virittämään keskustelua, kenkäkaupan myyjä veikkas suoraan oikein (parasta siin oli kyl "oukkidoukki" kommentit) jne. 
Paluumatka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti ottaa 7:35 lento Miamista Bostoniin, mutta aina ei mee suunnitelmat ihan putkeen mun elämässä. Lentokenttäbussi (ja mehän ei millään taksilla matkustella ;)) taivalsi ennakoitua pidempään muutamien asvalttitöiden takia, joten kentälle saapuessa huomasimme iloksemme, että enää ei saa lippuja ulos check-in masiinasta. American Airlinesilla oli pelkkiä koneita check-innissä ja niiden kanssa ei oikein auta neuvotella, vaikka kyse oli kuinka viidestä minuutista. Me oltais lennolle viel päästy, mut kamat ei. Ihanku ne muutama minuutti olisi niin ratkaisevat, mutta ei auttanu koneen kanssa väitellä. Kiltisti printattiin sit stand by liput seuraavalle Bostonin lennolle ja vietettiin iloista aikaa 5 tuntia palloilemalla Miamin lentokentällä.
Turhan jännäks meni lähtö, kun stand by listassa oli 12 nimee loppupeleissä. Me oltiin onneks siin sijalla 1. ja 2., koska check-inn oli tehty hyvissä ajoin ennen aamuseittemää. Loppupeleissä koneeseen pääs meidän lisäks yks iloinen kiinalaisturisti. Oisin kyl repiny kesäshortsit, jos oltais saatu viettää koko iloinen päivä lentokentällä, mut ei sentään. Lentsikkaepisodin takia oltii missattu myös bussiyhteys Montréaliin, joten Bostonissa ensimmäinen etappi oli Greyhoundin lipputiski. Aikataulujen mukaan seuraava bussi ois lähteny iltakybältä, mut jostain kumman syystä meidät tungettiinkin 16:30 lähdölle Bostonista Albanyn kautta bussinvaihdolla Montréaliin. Pikkusen meinas jälleen kiire tulla, kun lippuja oltiin ostamassa siinä muutamia minuutteja vaille puoli viisi.
Naureskeltiin lentokentällä, et täähän on ihan ku Amazing Race. Tajuu kyl miks niit rupee vituttamaan, jos ei ehdi jollekki lennolle muutamien hassujen minuuttien takia ja miks syö niin kauheesti hengailla tyhjän panttina kentällä. Parasta tossakin oli taas ehk se, et päästiin jostain syystä businessluokan turvatarkastuksen kautta, eli ei tarvinnu jonottaa siihenkään yhtään ja ehdittiin suorastaan hyvissä ajoin portille katselemaan, kun omaa konetta boardattiin kaikessa rauhassa. Miks tollasta ei käy ikinä sillon, ku sitä oikeesti tarviis? Ei oo hirveesti kentällä venaamisesta pois, jos siinä jonossa seisoo sen 15 min tai 45 min.
(Nyttei jaksa kirjottaa enempi, kattellaa sitteku jaksellaan. :P)
Boston, babyyyy!
(Los Harvard)
(Hancock Tower)Mulla ei ollu oikeastaan minkään näköistä perstuntumaa Bostonista etukäteen. Vähän sellain hajutonmauton -juttu, et Red Soxit ja Bruinsit o Bostonista, mut se loppu on sitten isoa kysymysmerkkiä. Joten aikalailla takki auki lähdettiin tuolle reissulle ja jännitysmomenttia lisäsi opaskirjan puute. Ollaan tässä hyväksihavaittu Eye witness -kirjasarja, joka tarjoilee hienoja piirrettyjä läpileikkauksia tärkeistä rakennuksista ja ennenkaikkea informatiivisia kävelyreittikarttoja. Ilman Eye witnessiä on parempi jäädä vaan kotiin ;>
Klo 8:00 lähti letka liikenteeseen kohti B-townia. Rapeat 7 tuntia bussissa kököttämistä kuullostaa äärimmäisen hyvältä jo etukäteen, mutta vielä paremmalta paikan päällä. Jälkimaku on pääasiassa väsyneitä juttuja ja jumittuneita niskoja. Saatiin jopa erityismaininta bussikuskilta tästä suorituksesta. Kaikki hupi loppuu aikanaan ja niin myös onneks bussimatkat. Taiottiin itsemme hostellille jänskätysfiilareiden saattelemana, kun halvimman mahdollisen majoituksen buukkaamisessa on aina omat pienet elementtinsä. Mutta ei valittamista; mesta näytti ihan kummitustalolta ulkonta ja sisälläkin oli vallan hirveet kukkaisverhot, mutta kaikesta huolimatta ihan naseva paikka. Naapurin avoimessa WLANissakin oli ilo vierailla.
Se mikä jäi erityisesti Bostonista mieleen, oli ne ihmiset. Jos me seisottiin kartan kans jossain kadunkulmassa, ni aina tuli joku kysymään, et tarvitaanks apua ja voiko auttaa. Tai sit oltii vaa niin urponnäkösii, et paikallisten oli vaan pakko kysyy, et ootteks ihan kartalla :D Pikkuse oltii hukassa ennemmän ku pari kertaa, ku ei jaksanu aina tuijotella karttoja vaan lähinnä haahuiltiin sit ympäriinsä. Nätti kaupunki ja kohtuu asiallisia shoppailukeskittymiä, ni eipä mulla hirveesti valittamista. Lähinnä vaan ajanpuutteesta voisin narista, mut onneks sinne voi aina mennä tarvittaes takasi. Parasta kaupungis oli ehkä se, että siel ei ollu veroja vaatteille ja ruualle (vrt. Quebecissa kaikki verotetaan 15%:lla), joten kyllä siinä meinaa homma lähtee lapasesta ja Visa vinkua, kun hintataso miellyttää paremmin silmää sillä puolella rajaa.
(Marmorilattiaa, suihkulähteitä, Louis Vuittonia... Miltei mun budjettiin ;>)Käytiin tassuttelemassa myös Cambridgen huudeilla imemässä viisautta päähän. MIT:n parasta antia oli ne innokkaat opiskelijat, koska ne oli tasan juurikin sitä mitä vois kuvitella teknologiapainotteisessa koulussa pörräävään. Käveltiin koulun läpi, koska soli lyhin reitti metrolle: Miljoonittain nohevia kiinalaisia ja intialaisia sentin rillit päässä (silmälasit o varmaa yks pääsyvaatimus). Että hyvissä käsissä ollaan, saadaan robotteja ja sen semmosia kunhan nää tulevaisuuden toivot pääsee kunnolla vauhtiin. Otaniemi jää kauas kakkoseks kyl tuolla mittarilla. Harvard oli sit enempi meiän juttu, tosin kiinalaisia oli sielläkin tsiljoona, mut noli ihan rehellisesti turisteja. Toverit hyppi puuhun ja toiset otti kuvia. Siin ite oli vähän 'o_0' kun toiset tullu sinne asti apinoimaan - eikö kiinassa oo puita? :D
(My name is Harvard, John Harvard)
(Eye Witnessia Harvardissa!)
Kahdes päiväs (ok, 1,5 oikeestaan, koska tultii iltapäivällä ja meiän lento lähti kolmannen päivän aamulla) ei oikein ehdi ottamaan kuin pienen pintaraapaisun. OIs haluttu käydä puristamassa ankkaa keskuspuistossa, mut ei sit ehditty, kun jalat irtisano yhteistyösopimuksen päivän tallustelemisen jälkeen ja kellokin kuumotti aina siihen malliin, et ei vaan ehtiny. Eipä onneks hirveesti ehtiny shoppaillakkaan, ni jäi vielä pelimarkkoja Miamia ajatellen. Nyt orientoidun kouluhommien pariin, ni loppuu löpinät. Miami -jatko-osa luvassa etukäteen määrittelemättömänä ajankohtana, koska mun vasen aivopuolisko saapuu Montréaliin huomenna puolilta päivin ja ajattelin organisoida ajankäytön enempi siihen suuntaan.
(Kukkeliskuuuuuu! Minä, Miia, Johannes, Janina & Michael)
(Pöytäseurue, joka puhui sujuvalla ranskalla. Kumma kyllä, ettei mulla ollu hirveesti kommentoitavaa loppupeleissä...)
(Ile veti jälleen kerran tunteella ja isolla sydämellä - 70's are right here!)
(Oscareitten hengessä tilaisuudessa jaettiin myös palkintoja. Ruotsalainen Henrietta ja italialainen Eugenio voitti seksikkäimmän yksilön palkinnot)
(Liisan kanssa tarjoillaan pienet hymyt. BTW, kuka muistaa nähneensä mulla joskus kiharat?! --- That's what I was thinking about)
(Mää ja mun kämppikset: Anne Laure, Maria Louisa, joku suomipelle ja Steffi. Mut miks ihmeessä mullon noin tyhmä ilme ja iso pää?! Ja näköjään mä oon keksiny huivillekkin jo aivan uutta käyttöö)
(Michael nauttii runsaasta 30 dollarin iltapalasta)
