M-I-A-M-I
(Eikä nähty ees yhtää hasselhoffii :<)
(Miami skyline Key Biscaynelta)Miami oikeastaan oli juurikin sitä mitä siltä vois kuvitella. Arskaa, bikineitä, valkosta hiekkaa, hienoja autoja, baarit auki aamukuuteen... Miamin downtown sitävastoin oli hieman epäilytävä kaikkine spurguineen, mutta mitäs me reippaat lomalaiset siellä. South Beach:llä on kaikkea mitä vois kuvitellakkaan tarvitsevansa ja siellä myös keksii tarvitsevansa asioita, joita ei osaa edes kuvitella. Tällä kertaa olosuhteiden pakosta otettiin budjettimatkailijan mentaliteetti, mutta ois pakko päästä käymään viel toisen kerran mukana säkillinen kultaharkkoja ja pari viikkoo enemmän aikaa. Tämä reissu kun koostui viidestä yöstä ja kahdesta täysin matkustukselle omistetusta päivästä.
(Biitseistäkään en tykänny yhtään ;>)Mitä Miamista jäi käteen?
Ovenkahvat. En tajuu mikä kirous meille oli oikein matkan ajaksi manattu, mut meil oli ongelmia niinkin yksinkertaisten asioiden kuin ovien kanssa jokaikinen kerta. Joko ne ei auennu tai menny kiinni tai oli muuten vaan aivan liian vaikeita. Bostonissa meinattiin jäädä jumiin hostellin oven taakse, mutta MacNousiainen-Gyver hoiti tilanteen näppärästi veitsen avulla. Miamissa meille taas tuotti ongelmia juurikin vastakkainen toimenpide; oven lukitseminen. Piti aina lähtee viis minuuttia suunniteltua aikaisemmin, jotta jäisi riittävästi aikaa oven kouluttamiseen. Avainta piti kääntää oikealle ja kahvaa vasemmalle ja veivata kolme kierrosta pohjoiseen ja hyppiä yhdellä jalalla ja sanoa taikasana. Tämä ei tietenkään pitänyt aina paikkaansa, vaan joskus piti tehdä kaksi kuperkeikkaa kolmen sijasta. Loppupeleissä jätettiin ovi lukitsematta, kun mentiin aamiaiselle ja lähdettiin biitsille just enneku siivooja tuli. Kyllä kahdenkymmenen vuoden kokemuksella taipuu jo itsepäisimmätkin ovet.
Horge. Meillä oli mukana Applen kannettava ja siinä ei ollu WLAN-korttii. Otettiin sit missioks hankkii yks sellanen ja lähettii ihan rohkeesti kokeilemaan lähimmästä elektroniikkaliikkeistä, et kuin käy. Ekassa putiikissa kaks dudee oli ensin palvelemassa jotain muita asiakkaita ja ku tultiin liikkeeseen, toinen huutaa toiselle, et "emmä tajuu näist kameroista, ni sä varmaan voit auttaa näitä" ja tuli sit palvelemaan jättäen nää toiset turistit siihen keskenään. Ei niillä toki mitään Applen vehkeitä ollu, mut ainakin juttutuulella oli. Omistajakin heilutteli käsiä jokaikinen päivä kadun toiselta puolelta, kun satuttiin hotellille päin menemään ja sen näkökenttään osumaan.
Seuraavana päivänä kokeiltiin sit toista putiikkia, joka oli vähintäänkin yhtä epäilyttävä. Kävellään liikkeeseen sisään, ni Horge kokoilee ittensä lattialta. Ei varmaan hirveen kiirettä ollu sinä päivänä pitäny, jos oli ehtiny jo nokosille oikaista lattiatasoon. Kaveri oli vaan niiiiiin kassalla, et ihan harmittaa ettei otettu siitä kuvaa. Sil oli sellain rekkamieslippis (sellain järjettömän iso ja törkeä kuomu), johon se oli tussilla kirjoittanut nätisti "Horge": Anna päätteli, et sehän on vähän niinku Jorma. Jormalla oli kans lentäjäpleksit päässä koko asiakaspalvelusuorituksen ajan, joka aina luo sellasta asiantuntevaa tunnelmaa. Jorma asetteli pöydälle kaikki mahdolliset WLAN-kortit ja sano, et kyl nää kaikki käy Appleen vaik siin sanotaanki, et vaan PC:hen. "You know, just like batteries" ja sit se kaivaa laskimesta pattereita irti. Meidän epäilevien ilmeiden rohkaisemana se sit kysy toiselta duunarisedältä espanjaks, et käyks tää ja setä sit sanokin, et ei tod. käy :D Keskustelu käytiin siis espanjaks, mut sen verran mekin tajuttiin. Sen jälkeen Jormakin suositteli varovasti Applestoree "...But if you like to check Applestore" ja anto jopa ohjeet kuinka päästä perille.
(Kaikkien Flipperin ystävien on pakko tunnistaa toi mörskä, koska Seaquariumissa o se sarja kuvattu)Suomi. Suomen puhuminen näytti sen verran kiehtovan paikallista väestöä, että varmaan sata kertaa saatiin vastata kysymykseen "Anteeks, mut mitä te puhutte?". Lentokoneessa mun vieressä istu joku lentokapteeni DC-10 manuskat kourassa (mää luulin, et niiden pitää osata ajaa niit masiinoita enneku ne hyppää ruoriin ...) ja jouduttiin Annan kanssa huutelemaan käytävän yli, kun molemmilla oli keskipaikat. Setä sit heitti veikkauksena, et puhutaanko islantia ja tuosta jo miltei voi hattua nostaa. Joku skandinaavimongerrus anyway ilman norja/ruotsisävytteitä. Kassajonoissa tuli jotain hillbillyjä virittämään keskustelua, kenkäkaupan myyjä veikkas suoraan oikein (parasta siin oli kyl "oukkidoukki" kommentit) jne.
Paluumatka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti ottaa 7:35 lento Miamista Bostoniin, mutta aina ei mee suunnitelmat ihan putkeen mun elämässä. Lentokenttäbussi (ja mehän ei millään taksilla matkustella ;)) taivalsi ennakoitua pidempään muutamien asvalttitöiden takia, joten kentälle saapuessa huomasimme iloksemme, että enää ei saa lippuja ulos check-in masiinasta. American Airlinesilla oli pelkkiä koneita check-innissä ja niiden kanssa ei oikein auta neuvotella, vaikka kyse oli kuinka viidestä minuutista. Me oltais lennolle viel päästy, mut kamat ei. Ihanku ne muutama minuutti olisi niin ratkaisevat, mutta ei auttanu koneen kanssa väitellä. Kiltisti printattiin sit stand by liput seuraavalle Bostonin lennolle ja vietettiin iloista aikaa 5 tuntia palloilemalla Miamin lentokentällä.
Turhan jännäks meni lähtö, kun stand by listassa oli 12 nimee loppupeleissä. Me oltiin onneks siin sijalla 1. ja 2., koska check-inn oli tehty hyvissä ajoin ennen aamuseittemää. Loppupeleissä koneeseen pääs meidän lisäks yks iloinen kiinalaisturisti. Oisin kyl repiny kesäshortsit, jos oltais saatu viettää koko iloinen päivä lentokentällä, mut ei sentään. Lentsikkaepisodin takia oltii missattu myös bussiyhteys Montréaliin, joten Bostonissa ensimmäinen etappi oli Greyhoundin lipputiski. Aikataulujen mukaan seuraava bussi ois lähteny iltakybältä, mut jostain kumman syystä meidät tungettiinkin 16:30 lähdölle Bostonista Albanyn kautta bussinvaihdolla Montréaliin. Pikkusen meinas jälleen kiire tulla, kun lippuja oltiin ostamassa siinä muutamia minuutteja vaille puoli viisi.
Naureskeltiin lentokentällä, et täähän on ihan ku Amazing Race. Tajuu kyl miks niit rupee vituttamaan, jos ei ehdi jollekki lennolle muutamien hassujen minuuttien takia ja miks syö niin kauheesti hengailla tyhjän panttina kentällä. Parasta tossakin oli taas ehk se, et päästiin jostain syystä businessluokan turvatarkastuksen kautta, eli ei tarvinnu jonottaa siihenkään yhtään ja ehdittiin suorastaan hyvissä ajoin portille katselemaan, kun omaa konetta boardattiin kaikessa rauhassa. Miks tollasta ei käy ikinä sillon, ku sitä oikeesti tarviis? Ei oo hirveesti kentällä venaamisesta pois, jos siinä jonossa seisoo sen 15 min tai 45 min.
(Nyttei jaksa kirjottaa enempi, kattellaa sitteku jaksellaan. :P)
posted by Satu @ 6:39 PM
1 Comments:
Yaya, siisti foto kyl.
Post a Comment
<< Home