"Chérissez chaque moment de la vie"
Ookoo. Lauantaistartti oli ihan millä tahansa mittakaavalla hidas, kun nousin puoliltapäivin sängystä ja haahuilin ympäriinsä pari seuraavaa tuntia. Kolmelta oli tarkotus nähdä McGillin metroasemalla, mut sekään ei ihan menny putkeen. Oikeella metrolla osasin kyllä oikeelle asemalle, mut sit lähdinkin kävelemään väärään suuntaan. Oon ehkä noin miljoona kertaa jo tähän mennessä ehtiny McGillille mennä ja myöskin yhtä monta kertaa on se oikee ostoskeskus löytyny. Tää kaupunkihan on keskustassa täysin maanalaisten ostoskeskusten ja käytävien valloittama ja varsinkin toi Peel-McGill -seutu on sellainen labyrintti, ettei paljon kartatkaan auta.
No, olin vaa toisen rakennuksen takana ja St. Catherine löyty käytännössä kävelemällä nurkan ympäri. Maan alla tepastellessa ei vaan oo mitään hajuu missä päin on ja opasteita kun ei täällä juuri harrasteta, niin arpaonni on kova juttu. Lauantain tarkoitus oli hommaa vihdoin liput sinne Montréal Alouettesien vimoseen kotipeliin, mut ehdittiin 16:10 niiden toimistolle, kun soli menny 16:00 kiinni. EI OLTAIS HALUTTUKAAN. Sit me nähtiin joraava Spider Man, kaikki juniorit veti ihan täpinöissään niit muuvei. Annankin ois selkeesti tehny mieli...
Valittiin sit toisiks paras vaihtoehto, eli kenkäkauppa. Tää kaupunkihan on pullollaan kivoja kenkiä ja vaatteita ja laukkuja ja ja ja... Mentiin sit Aldoon "vaa kattelemaan". Äkkii Annalla oli kahdet kivat pakko-saada-kengät ja mullakin uudet popot kainalossa. Ja kenenkään tarkotus ei siis ollu kenkäshoppailla, vaan lähinnä ostaa noi liput ja käydä Rootsissa. Rootsiinkaan ei ehditty, kun tässä vaiheessa kello oli jo viis ja kaikki mestat meni kiinni :D Täällä nää myyjätkin on ihan liekeissä; kokoajan ollaan kyselemäs, et voiko auttaa ja jos tarvii jotain, niin tulee vaan kysymään. Nooo rahaa tarviis ja Visaan korkeemman luottorajan?
Seuraavaks keksittii, et tekis mieli kiinalaista. Sen verran nälätti, ettei jaksettu keskustasta ettii mitään kiinalaista mestaa, ni otettiin metro ja mentii China Townii - kaiken loogisen ajattelun seurauksena sieltä on pakko jotain kiinalaista safkaa löytää. Niinku löytykin, noin kolme triljoonaa kiinalaista ja yhtä monta ravintolaa. Mentiin sit yhteen Pingpongkingkongjotain -mestaan, jossa kaikki muu näytti ihan imagoon sopivalta paitsi muoviliinat pöydissä. Meille sanottiin, et oottakaa viis minuuttia, ni laitetaan pöytä valmiiks ja meidän jälkeen tulleelle pariskunnalle ne sano, et ei oo pöytii. Niiden naama vähän venähti, ku mesta oli oikeesti puoltyhjä ja sit sanotaan, että ei oo pöytii. Näillä kiinalaisilla oli selkeesti oli tarve matchaa oikee määrä ihmisii oikeisiin pöytiin, jossa on oikee määrä tuoleja - Jos oli kuuden hengen pöytä vapaana, kahen hengen seurueelle sanotaan, et ei mahu. Selvä.
Otettiin lounas kahdelle, mihin tuli alkukeitto, kevätrullat, kahenlaista pääruokaa, jälkkäri ja teetä. Alkukeitossa oli kolme vaaleeta kaverii, sellasia todella epämääräisen näköisiä klonttejä. Oli ihan hyviä, mutta ei tullu mieleenkää selvittää mitä ne oli - ois ehkä miettiny liikaa sit syödessä. Kevätrullat, nam. Sit ilmesty pöytään järjetön lautasellinen "shrimps with cashew nuts" ja toinen setti riisiä, jossa oli muutama katkarapu ja jälleen jotain epämääräistä. Ooookei, tässä vaiheessa se oli selvää, et mun katkaravut oli kyl siinä, mut eiks mulla ollu riisiä ja eiks Annalla ollu laisinkaan ruokaa? Päät pyöri, kun tsuumailtii naapureitten pöytiin, et onks niillä jokaisella oma kulho vai jääks kaikki ilman tässä ravintolassa :>
Miltei oli jo "excuseeee meee":t irtoomassa, et mitä täs riisis niinq on, mut kybän minsan päästä Annallekkin tuli kanaa naaman eteen. Ne oli oikeesti ihan järjettömät kasat ruokaa, mitä siihen pöytään sit ilmesty. Koitettiin ahtaa kaksin käsin, mut jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa ja sit salamana ilmesty joku Pongo siihen kysymään, et laitetaanko loput mukaan. Käy. Jälkkäri oli hieman kyseenalainen elämys: kolme palaa appelsiiniä ja onnenkeksi (kuvassa naama näkkärillä napostellaan fortune cookieta, toi otsikkoteksti oli siellä sisällä) per naama :D Ei sillä, et ois enempää mahtunukkaan, mutta että "dessert". Me jo pelättiin friteerattuja banaaneja, mut ihan suotta ;)
Laskukin ilmesty pöytään ennennäkemättömällä tehokkuudella, ettei tarvinnu edes pyytää. Jäätiin sitten tippirahoja laskemaan kolikoista, ku kumpikaan meistä ei yhäkään tunne näiden rahoja. Lompakko on kyl täynnä kolikoita, mut niissä kun ei vaan ole mitään logiikkaa, kuten esim. että rahan arvo ois verrannollinen sen kokoon verrattuna muihin. Kolikkoja on kai paiskottu ihan fiiliksen mukaan menemään, et tänään on kolikontekijällä huono päivä, joten "10 senttinen olkoon maailman pienin ja säälittävin raha". Tehtiin parhaamme, jotta päästäis joskus miljoonista kolikoista eroon ja sumplittiin yhä pienempää ja pienempää rahaa pöytään. Vilkastiin sit ovelle, ni siel seiso joku kolmekymmentä ihmistä venaamassa pöytää ja me nohevasti lasketaan pennejä pöytään :D
Kuvassa siis 2$, 1$, 25c, 10c, 5c ja 1c. Ja ei mitään järkeä. Yhtään 50c en oo nähny ja noita yks senttisiä on välillä jenkkisenttejä ja välillä näiden omia. Viisi senttinen on noin kolmesataa kertaa massiivisempi kuin 10 sentin kolikko (jossain vaiheessa olin jo heittelemässä vesilintua niillä, kun kelasin, että ne on pienempi arvosia kuin 5c..). Kaupan kassalla ei hirveemmi viitti ruveta kolikoita tulkkaamaan, jos takana on noin parikymmentä ihmistä valmiina syöttämään ne kolikot mulle. Pitää siis mennä aina ravintolaan ja siellä tippailla noi pois.
Meinas jo pahaa silmää tulla, kun eihän meitä voinut siitä häätääkkään. Mesta oli yhäkin puol tyhjillään, kun nää varjeli kolmee sellasta tosi isoo pöytää. Ne oli katettuna, eikä niissä ei ollu mitään varauksia ja silti pienet kiinalaiset piti mielummin ihmiset seisomassa eteisessä odottamassa vapautuvia pöytiä kuin ois ottanu ihmiset siihen syömään. Oikea määrä ihmisiä siis aina oikeaan pöytään. Kiinalainen tehokkuus kulminoitui myös näissä muoviliinoissa. Kun asiakas lähti pöydästä, duunari otti kiinni muoviliinan kulmista ja nosti nyssäkän koriin. Äkkiä vaan uudet pinot astioita pöytään ja valmis. Kovin näppärää.
Naurettiin metrolle kävellessä niin paljon, et Anna meinas lyödä päänsä tolppaan ja mullakin tuli jo maha kipeeks. Ihmiset kyl vähän katteli, et mistähän nääkin on karannu. Päästiin kuitenkin eksymättä metroasemalle, jossa havainto oli suljettu metrolinja. Koko vihree linja oli seis ja metrot vaan seiso tyhjinä asemilla, ku siel oli kai ollu joku onnettomuuden poikanen jossain päin. Sitten vaan kipinkapin oranssille linjalle ja kotio, koska tässä vaiheessa kello oli jo yli seittemän ja kybältä oli tarkotus olla takasin downtownissa. Baaritarina tulee seuraavaks, nyt on pakko safkaa. Mitäs kirjottelin koko pätkän vaan ruuasta :>
Tänään kokkaan makaroonilaatikon, ison sellaisen.
posted by Satu @ 11:05 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home